Täytyy myöntää, että tämä uutinen herättää poikkeuksellisen kaksijakoisia tunteita.
Raimo Helminen on minulle suurin Ilves, jonka pystyn nimeämään. Mies, joka on antanut tälle seuralle niin paljon, ettei hänen merkitystään voi mitata mestaruuksilla, pisteillä tai tilastoilla. Raipe on Ilves tavalla, johon tällä hetkellä näen vain Eemeli Suomen voivan joskus yltää. Siksi ajatus hänen palaamisestaan Ilveksen päävalmentajaksi tuntuu samaan aikaan aivan mahtavalta ja jollain tavalla jopa pelottavalta.
Tietenkin haluan nähdä Raipen Ilveksen penkin takana. Kukapa ei haluaisi? Mutta samalla takaraivossa kummittelee ajatus siitä, mitä tapahtuu, jos homma ei jostain syystä toimikaan. Valmentaminen on kuitenkin armoton ammatti, jossa menneillä ansioilla ei lopulta voiteta yhtään ottelua. En haluaisi koskaan joutua tilanteeseen, jossa Ilves-kannattajat alkavat vaatia Raipen päätä vadille. Se olisi varmasti raskasta hänelle, mutta myös itselleni kannattajana. Juuri tämän miehen kohdalla urheilullisen epäonnistumisen seuraaminen tuntuisi aivan eri tavalla kuin kenenkään muun valmentajan.
Toisaalta Raipe ei palaa Ilvekseen pelkästään seuralegendana. Hän on osoittanut olevansa myös erittäin pätevä päävalmentaja. Hänen tekemänsä työ antaa paljon enemmän aihetta optimismiin kuin pelkkä nostalgia. Ehkä tässä onkin juuri oikea hetki palata kotiin.
Mutta sitten siihen asiaan, joka itseäni tässä kokonaisuudessa eniten mietityttää.
Ilves on jälleen onnistunut tukahduttamaan oman buuminsa, ja nyt paikalle kutsutaan maestro itse.
Vielä jokin aika sitten tuntui, että seura oli matkalla kohti jotain todella suurta. Kannattajien odotukset kasvoivat, katsomot täyttyivät ja Ilves oli noussut takaisin suomalaisen jääkiekon kärkeen. Urheilullinen menestys jäi kuitenkin sen viimeisen napsun vajaaksi kerran jos toisenkin. Samalla joukkueen rakentamisessa on mielestäni näkynyt laskeva trendi ja tehty ratkaisuja, jotka ovat syöneet kannattajien luottamusta seurajohtoon. Vähitellen myös katsomoissa on alkanut näkyä merkkejä siitä, ettei kaikki ole enää entisellään.
Nyt tähän tilanteeseen tuodaan Raimo Helminen.
Markkinoinnillisesti ratkaisu on varmasti erinomainen. Raipen paluu herättää tunteita, tuo näkyvyyttä ja saa varmasti monta kannattajaa innostumaan uudelleen. Kuullun perusteella myös useampi pelaaja olisi halukas liittymään tähän karavaaniin. Sekään ei olisi mikään yllätys, sillä Helmisen vetovoimaa tuskin tarvitsee kenellekään erikseen perustella.
Toivon kuitenkin todella, ettei seurajohdossa kuvitella, että pelkkä Helmisen palkkaaminen korjaa ne ongelmat, joiden vuoksi tähän tilanteeseen on päädytty.
Valmentaja voi tehdä paljon, mutta hän ei pysty yksin korjaamaan puutteellisesti rakennettua joukkuetta tai paikkaamaan organisaation virhearvioita. Toivonkin, että kulisseissa on tehty muitakin päätöksiä. Että tulevan kauden pelaajabudjettia, joukkueen rakentamista ja koko urheilullista toimintaa on tarkasteltu kunnolla. Että Raipelle annetaan myös todelliset edellytykset menestyä, eikä pelkästään vastuuta menestymisestä.
Olisi suorastaan kohtuutonta, jos vastuu Ilveksen nostamisesta takaisin kirkkaimpaan kärkeen sysättäisiin käytännössä yhden miehen harteille vain siksi, että hänen nimensä on Raimo Helminen.
Myös huhut Tillun ja Raipen välisistä erimielisyyksistä ovat velloneet foorumilla jo pitkään. Niiden todenperäisyydestä en osaa sanoa, mutta väkisinkin herää kysymys, onko muutoksia tulossa myös tälle rintamalle. Helmisen paluu olisi samalla luonteva hetki tarkastella koko urheilujohdon toimintaa ja sitä, millaisella organisaatiolla tulevaisuuteen lähdetään.
Samalla mieleen hiipii väkisinkin toinen ajatus.
Oliko tämän kauden joukkue nyt tässä?
Kun ensi kauden päävalmentaja on jo marraskuussa julkistettu ja nykyisen valmentajan lähtö tiedossa, kuinka paljon seurassa enää ollaan valmiita panostamaan tähän kauteen? Onko tarkoitus edelleen tavoitella tosissaan menestystä vai käännetäänkö katseet vähitellen tulevaan?
Toivottavasti tämä uutinen ei tarkoita sitä, että nykyisen joukkueen ilmeiset puutteet jätetään korjaamatta ja katseet suunnataan jo seuraavaan syksyyn. Kautta on kuitenkin vielä valtavasti jäljellä, eikä mielestäni Ilveksen kokoisella seuralla pitäisi olla varaa kuitata yhtäkään kautta pelkäksi välivuodeksi. Varsinkaan tilanteessa, jossa kannattajien uskoa pitäisi nimenomaan vahvistaa eikä koetella entisestään.
Entä Tommi Niemelä?
Itse antaisin hänen tähänastisesta työstään Ilveksessä arvosanaksi jotain 8+:n ja 9:n väliltä. On asioita, joissa olisi mielestäni pitänyt toimia toisin, eikä Niemeläkään tietenkään ole arvostelun yläpuolella. Mutta samalla täytyy tunnustaa, että ulkopuolelta on mahdotonta tietää kaikkia niitä asioita, jotka ovat vaikuttaneet hänen päätöksiinsä. Millaisia pelaajia on ollut oikeasti saatavilla, millaiset resurssit ovat olleet käytössä ja mitä kaikkea kulisseissa on tapahtunut?
Sohvalta tätä hommaa on lopulta huomattavasti helpompi johtaa kuin vaihtopenkin takaa.
Uskon myös, että Niemelä hoitaa loppukauden ammattimiehen ylpeydellä. En usko hänen alkavan puhallella muniinsa vain siksi, että seuraava työpaikka on jo tiedossa. Toivon, että hän haluaa päättää aikansa Ilveksessä mahdollisimman komeasti ja näyttää samalla, millaisen valmentajan seura menettää.
Olisi hienoa, jos Niemelän aika Ilveksessä päättyisi mestaruuteen. Tosin sekin loisi oman mielenkiintoisen asetelmansa, sillä mestarivalmentajan seuraaminen ei ainakaan vähentäisi Helmiseen kohdistuvia odotuksia. Päinvastoin. Raipe joutuisi silloin aloittamaan työnsä tilanteessa, jossa edeltäjä on juuri saavuttanut sen, mitä Ilveksessä on tavoiteltu vuosikausia.
Tässä kaikessa on myös jotain hyvin ilvesmäistä. Ensin onnistutaan rakentamaan valtava innostus, sitten se päästetään hiipumaan ja lopulta paikalle kutsutaan seurahistorian suurin legenda palauttamaan usko tulevaisuuteen.
Raipe on varmasti paras mahdollinen henkilö herättämään sitä uskoa. Mutta uskon palauttaminen ja urheilullisen menestyksen rakentaminen ovat kaksi eri asiaa. Ensimmäisessä Helmisen nimi kantaa jo itsessään valtavasti. Jälkimmäiseen tarvitaan myös seurajohdolta tekoja, resursseja ja ennen kaikkea onnistumisia.
Olen todella iloinen Raipen paluusta. Samalla olen siitä enemmän huolissani kuin haluaisin myöntää. En siksi, etten luottaisi häneen, vaan siksi, että tiedän, kuinka paljon tämä seura ja tämä mies merkitsevät itselleni. Eikä pidä vähätellä myöskään sitä, kuinka paljon Ilves merkitsee Helmiselle itselleen. Juuri siksi mahdollinen epäonnistuminen tuntuisi tässä tapauksessa poikkeuksellisen pahalta.
Kaikkein vähiten haluan nähdä sitä, että seurajohto käyttää viimeisen suuren valttikorttinsa, mutta jättää muut ongelmat ratkaisematta.
Raipe ansaitsee mahdollisuuden menestyä Ilveksessä myös valmentajana. Ei pelkästään mahdollisuutta yrittää pelastaa sitä, mikä muualla organisaatiossa on päästetty rapistumaan.
Onko Ilves nyt todella rakentamassa uutta nousua vai yritetäänkö legendan paluulla vain sytyttää uudelleen se buumi, jonka vaihtunut seurajohto onnistui itse sammuttamaan?
Toivon todella ensimmäistä. Sillä jos tämä kortti pelataan väärin, vahinko ei välttämättä rajoitu yhteen "epäonnistuneeseen" valmentajavalintaan. Siinä saatetaan kolhia jotain paljon arvokkaampaa kuin yhden kauden urheilullista menestystä.
