Minä uskon meihin — Ilves 2025–2026

Pakko ihailla sitä uskon lujuutta ja/tai sokeutta, jotka eilisen todellisen Nordiksen farssin jälkeen ääneen sanovat uskovansa Ilveksen kääntävän kurssin.

Jonain päivänä, kun Ilves kirjoittaa isoa tarinaa, niin siihen pisteeseen ei olla tultu helpoimman kautta. Siinä vaiheessa itse seison mielummin niiden puolella, jotka eivät koskaan luovuttaneet kuin niiden, jotka ehtivät luovuttaa ja jotka olivat luomassa negatiivista tunnelmaa.

Tommi Niemelä on ollut ennen tällaisessä tilanteessa. Pelaajamateriaali on riittävän hyvä. Organisaatiota on johdettu oikeaan suuntaan ja urheilullisesti Ilves on ollut Liigan TOP 3 -joukkue areena-aikana.

Kyllä, minä uskon edelleen.
 
Ei tässä nyt kai ole syytä alkaa kannattajia vaihtamaan sentään. Vuosikymmenet seuraamme kannattaneet jatkavat yleensä kannatustoimintaansa, vaikka saattavat joskus masennuksissaan aika kovasanaisestikin tuoda esille pettymyksensä ja ehkä pidättäytyäkin aktiivitoimista joksikin aikaa. Satunnais- tai menestyskannattajien liikehdintä on sitten eri asia eikä pahemmin pöläytä Ilves -mielisiä.

Väärinkannattamisen arviointi nousee aina vaikeina aikoina esille kuten nytkin näyttää käyvän.
 
Minä toivon Ilveksen voittavan jokaisen ottelun, mutta urheiluhistoriassa tämän kauden kaltaiset tilanteet kääntyvät päälaelleen yksi sadasta jos sitäkään. Kannattajat odottavat ja haaveilevat joukkueen painavan nappia joka resetoi joukkuhengen ja kaikki pelaavatkin yhtäkkiä logolle. Turha haaveilla, sillä ei tule tapahtumaan. Viime kauden Kärpät on tästä täydellinen esimerkki ja tällä kaudella oma Ilveksemme on se välinpitämätön legioona joka luisuu samaan ahdinkoon.

Laatupelaajat ovat sopimuksen alaisina muissa joukkueissa ja kesken kauden liikkuvat vain ne jotka eivät muille kelvanneet. Koska puolta joukkuetta ei voi vaihtaa sormia napsauttamalla on vain todettava tämän olevan huti/välikausi.
 
Samat tutut nimimerkit jälleen tänään luomassa negatiivista ilmapiiriä ennen peliä ja pelin aikana, kun Tappara meni johtoon.

Onneksi tuo joukkue uskoo itseensä.

Hyvä Timi! Hyvä Engberg! Hyvä Björkqvist! Hyvä Ilves!!
 
HYVÄ ILVES!!

Mukavaa lauantaita kaikille!
 
Kuten on Hölö on sanonut toistuvasti: tämä on yhteinen matka!

Nyt nautitaan joulusta ja sen jälkeen näytetään joukkueelle, että mekin uskotaan heihin! Ei anneta Kannattajainvaasion olla ainoa ottelu, jossa Nokia Arenalla ennennäkemätön huuma.

Tuo joukkue — painosanalla joukkue — ansaitsee meidän tuen.
 
Minä toivon Ilveksen voittavan jokaisen ottelun, mutta urheiluhistoriassa tämän kauden kaltaiset tilanteet kääntyvät päälaelleen yksi sadasta jos sitäkään. Kannattajat odottavat ja haaveilevat joukkueen painavan nappia joka resetoi joukkuhengen ja kaikki pelaavatkin yhtäkkiä logolle. Turha haaveilla, sillä ei tule tapahtumaan. Viime kauden Kärpät on tästä täydellinen esimerkki ja tällä kaudella oma Ilveksemme on se välinpitämätön legioona joka luisuu samaan ahdinkoon.

Laatupelaajat ovat sopimuksen alaisina muissa joukkueissa ja kesken kauden liikkuvat vain ne jotka eivät muille kelvanneet. Koska puolta joukkuetta ei voi vaihtaa sormia napsauttamalla on vain todettava tämän olevan huti/välikausi.
Yksi sadasta sitten näyttäisi osuvan.
 
Koska positiivisuusketju oli suljettu(hah!), tämä tulee tänne:

Iltasatu

Olipa kerran Ilveksen SM-liigakausi 2025-2026. Se alkoi katastrofaalisesti ja lokakuussa Ilveksen paikka oli sarjataulukon pohjalla. Mediassa reviteltiin kriisillä, eikä aurinko noussut Ilves-foorumilla. Pahimmat ongelmakohdat, kuten ylivoima ja maalivahtipeli kuitenkin pikkuhiljaa korjaantuivat joulua kohti mentäessä ja vuodenvaihteessa Ilves oli jo kivunnut sijalle kymmenen. Joulukuussa Ilves oli jopa sarjan kuumin joukkue, eikä hävinnyt peliäkään. Mediaankin alkoi ilmestyä asiantuntijalausuntoja, joissa julistettiin Hölö Niemelän saaneen joukkueeseensa jotain rotia, ja samalla jotkut kynäniekat ja podcastaajat muistuttelivat siitä, kuinka olivat jo syksyllä nostaneet esille, että Ilves pelaa huomattavasti tulosta paremmin ja kuinka olisi vain ajan kysymys, koska voittojakin alkaa tulla.

Vuoden 2026 puolella Ilves jatkoi hyviä otteitaan. Joukkue oli vahvistunut muutamalla täsmähankinnalla ja alkukaudesta kaukana parhaastaan olleiden Mäntykiven ja Löökenkin peli rullasi hienosti uuden laiturin kanssa. Kaikki oli kuitenkin jo liian myöhäistä arvokkaan TOP4-sijoituksen suhteen. Ilves joutui aloittamaan pudotuspelit ensimmäiseltä kierrokselta ja antamaan näin merkittävän tasoituksen runkosarjan parhaille. Tehtävä näytti mahdottomalta ja surkeaa alkukautta kirottiin edelleen. Miksi ei tehty sitä tai tätä ajoissa, moni kysyi foorumillakin. Mutta siinä vaiheessa vain harva osasi odottaa, minkälainen tilaisuus Ilvestä vielä odotti.

Nimittäin ensimmäiseltä kierrokselta hieman nihkeästi voitettu sarja Jokke Myrrän KooKoosta toi puolivälieräpöytään paistien paistin, Tapparan, jota Ilves oli keskinäisissä otteluissa pahoinpidellyt jo useamman kauden putkeen ja suorastaan murhannut edellisen kauden puolivälierissä. Tappara-kannattajista pieni osa uhosi, kuinka nyt maksettaisiin viime kevään velat, mutta loput kyllä osasivat pelätä, mitä tuleman pitäisi: näinkö tässä nyt saatana täytyi käydä, että kaikista mahdollisista noi kusiviikset sitten vastaan?

Tappara tietysti lähti sarjaan ennakkosuosikkina, mutta asema mureni jo sarjan ensimmäisissä otteluissa. Tappara voitti ensimmäisen kerran vasta kolmannessa koitoksessa. Kuudennen pelin jälkeen keltavihreä muukalaislegioona juhli kentällä ja Erik Borg hakkasi pleksiä kannattajakatsomon edessä samalla, kun Christian Heljanko vielä istui jäähän tuijottaen maalinsa suulla ja Jyrki Jokipakka nojaili vieressä mailaansa, ehkä kesälomasuunnitelmia pohtien.

Tarina ei kerro, kuinka Ilveksen kävi välierissä ja mahdollisessa finaalisarjassa, mutta Lämsä on ihan poika edelleen...


(Tämä ei ollut ennuste, vaan vain pieni tarina...)


Ihan pitkin vittuja meni tämä lokakuun iltasatu:

Ei olla noustu kymmenenneksi, vaan seitsemänneksi.

Ja laituria ei ole tullut!
 
Takaisin
Ylös