Jääkiekkokirjallisuus

[bruttokansantuote]

Suositelkaa hyviä jääkiekkokirjoja. Kehukaa, miksi joku jääkiekkokirja on ollut hyvä. En ole mikään innokas kirjojen lukija, mutta jos jotain luen, niin yleensä ne ovat elämäkertoja ja usein nimenomaan jääkiekkoaiheisia. Nykyään noita elämäkertoja tunnutaan Suomessa julkaisevan aikamoista tahtia, laidasta laitaan, ja monia jääkiekkoaiheisiakin kirjoja ollaan Suomessa julkaistu viime vuosina. Sekä suomalaisia alkuperäisteoksia, mutta myös käännösteoksia ulkomaisista kiekkoilijoiden elämäkerroista.

Nythän on tällä viikolla ollut kovasti esillä Jere Karalahden elämäkertakirja. Sitä olen harkinnut ostavani, samaten edesmenneestä NHL-tappelija Derek Boogaardista tehtyä kirjaa, joka on käännetty suomeksi. Onko joku lukenut sitä tai Karalahden kirjan jo? Karalahti oli aikoinaan Ilveksen ulkopuolisista pelaajista suosikkipelaajiani fyysisen pelityylin ja värikkään persoonan takia, mutta nyt, kun on lukenut tässä lähipäivinä mediasta otteita tuosta kirjasta, niin monen muun tavoin oon kyllä ollut vähän pettynyt Karalahteen. Onhan se Karalahden päihteiden käyttö ollut ennenkin paljon esillä mediassa, mutta itselleni ja monelle muulle on ollut yllätys, kuinka mittavaa se on kirjan perusteella ollut. Eiköhän tuo kirja kuitenkin tule hommattua, sillä kiinnostaa monet peliuraan liittyvät tarinat.

 

[Dirty deed]

Vs: Jääkiekkokirjallisuus

Kyllähän noita on tullut luettua ja muutamia löytyy ihan omasta hyllystäkin. Eipä niistä yksikään ole mitenkään erityisesti ylitse muiden noussut, ihan kelpo teoksia kaikki. Toki joissain NHL-pelaajien elämänkertojen käännöksissä on karseita käännösvirheitä esim. Fleuryn kirjassa.

Mutta laitetaan nyt joitaiin suosituksia.

No tietenkin alkuun heti mainio Veijareita ja Virtuooseja, mutta tämä nyt taitaa olla valtaosalla hallussa.

Sitten Igor Larionovin Ykkösketju kapinoi jonka lukemisesta on jo aikaa mutta oli muistaakseni erittäin mielenkiintoinen kirja punakoneesta Tihonovin alaisuudessa Neuvostoliiton loppuvuosina.

Theo Fleuryn kirjan Kovaa peliä oli myös ok kirja, lähinnä sekava suomennos teki lukemisesta välillä tuskaa.

Bostonin takavuosien tähden Derek Sandersonin Kaikki pelissä kirja oli mielestäni loistava, eräänlainen NHL:n Jere Karalahti isommassa mittakaavassa.

Sitten tietysti Wayne Gretzkystä on muutamakin elämänkerta joista olen lukenut kaksi, Walter Gretzkyn ja Jim Taylorin kirjoittama Gretzky ja sitten Wayne Gretzkyn ja Rick Reillyn kirjoittama Oma elämänkerta jota pidän parempana, toki kumpikaan ei kata koko uraa koska ovat kovin vanhoja kirjoja.

Sitten Mennanderin kirjoittamat kirjat Teemusta ja Kurrista ovat molemmat ok kirjoja, vähän harmittaa ettei Tikkasesta saatu samanlaista vaan hieman heikompi Tiki Sari Sirkkiä_jarvan kirjoittamana.

Matti Keinosen Möllin piruetit kirja on kanssa ok. Kuvaa hyvin varhaisempaa suomalaista kiekkotähteä. matti Hagmanin muutaman vuoden takainen elämänkerta oli myös ihan ok kuten oli myös Frank Mobergista kertova Frank.

Ja sitten Ilvesläisittäin tietysti Raipen vaatimattomuuden lyhyt oppimäärä ja Ilveksen 50 vuotishistoriikki Pelimiehiä Tulisieluja josta en kyllä muista oliko kuinka hyvä. Ja Honkavaaran Aarnesta kertova Dynamo.

Lukulistalla odottelee Ken Drydenin Elämää suurempi peli, mutta sen suomennosta on haukuttu kehnoksi ja kun muistissa on Fleuryn kirjan kanssa kokemani tuska, niin olen harkinnut että lukisin tämän alkuperäiskielellä.

Ja jos urheilukirjat kiinnostaa noin yleisesti niin Zlatanin elämänkerta on kyllä loistava vaikkakin Zlatan ja kirjan kirjoittaja on myöntäneet että kirjaa on hieman väritetty viihdearvojen lisäämiseksi. Ja toinen loistava urheiluelämänkerta on Andre Agassin elämänkerta Andre Agassi (Open).

Ja elämänkerroista yleisesti pitää nostaa esiin Alice Cooperin Golfhirviö, Matti Otalan Uskalla olla viisas, Arimo Raesteen Paroni Von Raesteen Ihmeelliset Seikkailut, Ere Kokkosen Muisti palailee pätkittäin ja ehkä paras koskaan lukemani elämänkerta (lukenut useamman kerran) on Seppo Heikinheimon Mätämunan muistelmat, vaikka kirjassa seikkaillaan suurimmaksi osaksi minulle lähes tuntemattomassa klassisen musiikin maailmassa on kirja mielettömän mukaansa tempaava kuvaus sodanjälkeisen Suomen kulttuurielämästä, sanomalehtityöstä ja sen henkilöistä. Toki seikkaillaan myös Neuvostoliitossa ja muualla maailmassa.

 

[Tarinankertoja]

Vs: Jääkiekkokirjallisuus

Ylläolevasta listasta puuttuu tietysti:
Jukka Suutari: Sami Helenius : Seitsemäs puolustaja

On erinomainen kuvaus pohjoisamerikan sarjojen goonien elämästä ja päättyy hienosti Samin tekemään soppariin sen legendaarisimman ikinä kanssa...

 

[bruttokansantuote]

Vs: Jääkiekkokirjallisuus

Kyllähän noita on tullut luettua ja muutamia löytyy ihan omasta hyllystäkin. Eipä niistä yksikään ole mitenkään erityisesti ylitse muiden noussut, ihan kelpo teoksia kaikki. Toki joissain NHL-pelaajien elämänkertojen käännöksissä on karseita käännösvirheitä esim. Fleuryn kirjassa.

Juu, kun suosittelette lätkäkirjoja, niin ei tarvitse olla sellainen kirja, mikä nyt hirveästi erottuisi muiden ylitse hyvyydellään. Niinhän se on, että jos on jääkiekkofani, niin yleensä se jääkiekkokirja on hyvä ja mielenkiintoinen. Sillä ajatuksella vähän avasin ketjun, että kun voi olla monia jääkiekkokirjoja, joiden olemassaolosta ei ole aiemmin kuullut, niin saisi tässä ketjussa niistä vinkkiä, ja voisi netistä sitten tutkia, että onko niitä vielä saatavilla. Jos ei uutena, niin jostain kirjastosta voisi löytyä ainakin. Voisi oikeastaan sanoa, että ennemmin kuulisi, jos joku kirja on erityisen huono, ettei kannata tuhlata sellaiseen rahaa. Lähinnä viittaan just esimerkiksi tuollaiseen, että noissa käännösteoksissa voi olla useita käännösvirheitä esimerkiksi jääkiekkotermeissä, jos kääntäjä ei ole seurannut jääkiekkoa juuri lainkaan. Se esimerkiksi tuossa Boogaardin kirjassa mietityttää, mutta enköhän sen osta joka tapauksessa, sen verta mielenkiintoinen Boogaardin traaginen tarina on. Eikä se nyt ratkaisevasti siihen ostopäätökseen vaikuta, jos niitä käännösvirheitä esimerkiksi jääkiekkotermistössä on (jos niitä ei nyt ihan helvetisti ole), itse ne kuitenkin osaa todennäköisesti päätellä, mitä tarkoitetaan. Tietenkin, jos niitä käännösvirheitä hirveästi on, niin voihan siinä vähän sellainen hohhoijaa-fiilis tulla, että vähän kuin kirja olisi hutaisten käännetty. Tietysti voisi olla parasta lukea kirjat alkuperäiskielellä englanniksi, mutta vaikka ihan hyvin osaan englantia, niin en kuitenkaan niin hyvin, että kirjan lukeminen onnistuisi tuosta vaan siten, että ymmärtäisin kaiken. Siellä täällä olisi kuitenkin sanoja, joita joutuisi sitten vähän väliä netin käännössivustolla kääntämään. Tietenkin monia sanoja pystyy päättelemään lauseen muusta sisällöstä.

Fleuryn kirja kyllä kiinnostaa, mutta mitä vähän netistä tutkin, niin ei taida olla enää uutena saatavilla suomeksi käännettynä.

Tikkasesta olisi kyllä mielenkiintoista lukea joskus hyvä kirja. En ole lukenut tuota Sirkkiä-Jarvan Tikkas-kirjaa, mutta sellainen muistikuva mulla on, että ei siitä kirjasta ainakaan mediaan taidettu mitään kovin kummoisia juttuja nostaa, joten liekö se vähän tylsä kirja, huomioiden että puhutaan kuitenkin Esa Tikkasesta.

Noista mainitsemistasi kirjoista itselläni on Veijareita ja virtuooseja, sekä Raipen, Honkavaaran, Mobergin ja Selänteen kirjat. Kurrin kirjankin olen joskus kauan sitten lukenut. Selänteen kirja on ehkä vähän sellainen ihailu-kirja, josta ei mitään sensaatio-tarinoita löydy, vaikka sinänsä ajaakin asiansa Selänteen urasta kerrottaessa. Mobergin kirjassa on kyllä monia HIFK:iin liittyviä mielenkiintoisia tarinoita, onhan Moberg mielenkiintoinen ja värikäs jääkiekkopersoona.

Sitten muista jääkiekkokirjoista multa löytyy Jarkko Ruudusta ja Hjallis Harkimosta kertovat kirjat.

Gretzkyltä tuli juuri suomeksi käännettynä uusi kirja, "99, tarinoita jääkiekosta". Siitä on ollut tällä viikolla otteita ainakin Iltalehden nettisivuilla. Lisäksi huomasin netissä uutena myynnissä suomeksi käännettynä aiemmin, Gretzkyn peliuran jälkeen, julkaistun kirjan "Wayne Gretzkyn tarina".

Tuo Sandersonin kirja täytyy laittaa harkintalistalle, kun sitä vielä kehuitkin kovasti. Näinkin sen netissä suomeksi käännettynä myynnissä uutena. Eikös se oo aika uusi kirja, siitä taisi olla lähikuukausina otteita Iltalehden nettisivuilla. Bobby Orrista huomasin kans netissä käännösteoksen uutena myynnissä.

Tommi Kovasen kirjastahan on tänä syksynä ollut kovasti mediassa juttua, mutta sitä en taida hommata. Ikäviä juttuja on Kovanen joutunut kokemaan peliurallaan, ja siitä sympatiat, mutta vähän ristiriitainen kuva on tyypistä. Vähän sellainen kitisijän kuva (vaikka siihen kitinään jossain määrin on aihettakin), joten en tiedä, viitsinkö tukea kirjaa ostamalla. Persoonanakaan ei ollut jääkiekkoilijana mitenkään räiskyvä, vaikka tietenkin jääkiekkoilijaksi onkin vähän erilainen persoona, kuin yleensä jääkiekkoilijat.

Musiikkiaiheisia kirjoja on kans tullut hommattua: Timo Rautiaisesta & Trio Niskalaukauksesta, Sentencedistä, Sonata Arcticasta, ja viimeisimpänä Mokoman laulajan Marko Annalan kirja, joka pääosin on faktaa, mutta seassa on fiktiotakin. Kirja kertoo muun muassa Annalan elämässään kokemasta koulukiusaamisesta ja masennuksesta. Ihan lähiaikoina ilmestyy Marco Hietalan omaelämäkerta, joka on ostoslistalla.

Nii ja onhan mulla Kummeli-fanina Kummeli-kirjakin tietenkin kans!

Muista elämäkerroista Tony Halmeen kirjat ovat tietysti legendaarisia ja värikkäitä.

 

[bruttokansantuote]

Vs: Jääkiekkokirjallisuus

Ylläolevasta listasta puuttuu tietysti:
Jukka Suutari: Sami Helenius : Seitsemäs puolustaja

On erinomainen kuvaus pohjoisamerikan sarjojen goonien elämästä ja päättyy hienosti Samin tekemään soppariin sen legendaarisimman ikinä kanssa...

Tämä oli hyvä nosto. Olis Helenius-fanina pitänyt tuo kirja aikoinaan hommata, mutta se sitten jäi. Tuskin löytyy enää uutena myynnissä, kun on sen verran vanha kirja, ellei sitten ole uudelleenjulkaistu lähivuosina, mutta tuskin.

Oli tosiaan hienoa, että Helenius aikoinaan edusti Ilvestäkin. Ne Heleniuksen ja Nielikäisen väliset tappelut oli legendaarisia. ;D Mitä oon Heleniuksesta lukenut juttuja mediasta peliuran jälkeen, niin ihan mallikkaasti on elämä sujunut peliuran jälkeen. Näistä pohjois-amerikassa pelanneista kiekkotappelijoista, kun on monia surullisiakin tarinoita jouduttu kertomaan.

 

[Dirty deed]

Vs: Jääkiekkokirjallisuus

Divarit ja joskus kirpputorit on kyllä ajoittain loistavia aarreaittoja kun sattuu löytämään jonkun vanhan helmen. Ja sitten tietysti kirjaston poistomyynnit, josta olen ostanut esim. veijareita ja virtuooseja eurolla. Ostin vaikka mulla se jo oli, mutta kun sain halvalla.

Ja yksi kiekkokirja mikä tuli just mieleen mikä kiinnostaa ja jot en ole lukenut on Ässien mestaruudesta kertova Kiven kovat

 

[Brooks]

Vs: Jääkiekkokirjallisuus

Jääkiekkoliiton 50-vuotisjuhlakirja Siniviivalla vuodelta 1978 sekä Antero Raevuoren ja Jyrki Otilan Jääkiekkoilumme tähtiä ja tähtihetkiä vuodelta 1969 ovat sikäli mielenkiintoisia, että ne on tehty aikana, jolloin Ilves oli vielä se Suomen legendaarisin seura.

Molemmat ovat lisäksi hyvin tehtyjä ja toimitettuja. Raevuoren ja Otilan tyyli on aika kaunokirjallista, mikä myös voidaan laskea eduksi, kun ajatellaan monien nykykirjojen kielellistä tasoa.

Sitten Igor Larionovin Ykkösketju kapinoi jonka lukemisesta on jo aikaa mutta oli muistaakseni erittäin mielenkiintoinen kirja punakoneesta Tihonovin alaisuudessa Neuvostoliiton loppuvuosina.

Larionovin kirja on enemmänkin pamfletti kuin elämäkerta. Larionov ja Fetisov toimivat aikoinaan rohkeasti noustessaan järjestelmää vastaan - olkoonkin, että motiivina oli halu päästä tienaamaan dollareita -, mutta ei se Larionovin kirjaa pelasta. Varsinkin, kun Larionovin vaimokin päästetään puhumaan sivukaupalla niitä näitä.

Jälkeenpäin katsottuna joihinkin Larionovin esiin nostamiin epäkohtiin suhtautuu melkeinpä huvittuneesti. Larionov arvostelee kovasti Tihonovin kielenkäyttöä. Sikäli kuin tiedän, hän ei ole muistellut pahalla aikaansa Scotty Bowmanin valmentamassa Detroitissa. Bowman lienee vastenmielisin persoona, joka koskaan on vaihtoaitioon asti päätynyt. Ehkä kaikkein raskauttavimpana esimerkkinä neuvostosysteemin epäinhimillisyydestä Larionov tuntuu pitävän sitä, ettei hän saanut noudattaa omaa ruokavaliotaan. Nykyään pelaajien ravinnon tarkkailu on jokaisen ammattilaisjoukkueen arkipäivää.

Kuinka moni muistaa, että Larionov ehti solmia tuolloin kesällä 1989 sopimuksen HIFK:n kanssa?

Jos haluaa tutustua neuvostoliittolaisiin jääkiekkoilijoihin käännöskirjallisuuden avulla, suosittelisin kuitenkin vuonna 1977 ilmestynyttä Vladislav Tretjakin kirjaa Maalissa Tretjak. Silloin elettiin brezhneviläisen pysähtyneisyyden aikaa, joten Tretjak ei tietenkään arvostele järjestelmää, mutta tapahtumia kaukalossa ja sen ulkopuolella Tretjak käsittelee myös kriittisesti. Kirja ilmestyi ajankohtana, jolloin punakone oli sysätty eurooppalaisen jääkiekkoilun kärkipaikalta Tshekkoslovakian toimesta. Tretjakilla on hyviä mielipiteitä jääkiekkoilusta yleensäkin ja myös urheilijan elämästä. Maalissa Tretjak kärsii jonkin verran käännöstyöstä: puolet on käännetty kelvollisesti suoraan venäjästä, mutta puolet englannin kielestä, mikä ei tietenkään toimi.

Lukulistalla odottelee Ken Drydenin Elämää suurempi peli, mutta sen suomennosta on haukuttu kehnoksi ja kun muistissa on Fleuryn kirjan kanssa kokemani tuska, niin olen harkinnut että lukisin tämän alkuperäiskielellä.

Drydenin kirjaa on pidetty kaikkien aikojen parhaana jääkiekkoa käsittelevänä teoksena ja yhtenä parhaista urheilukirjoista ylipäätään. Luin The Gamen aikoinaan alkukielellä, ja minusta se on jotensakin yliarvostettu. Jos lukisin sen nyt, parinkymmenen vuoden jälkeen, uudelleen, se todennäköisesti tuntuisi kaiken lisäksi vielä vanhentuneeltakin, mitä tulee Drydenin näkemyksiin itse pelistä ja sen evoluutiosta.

Ehkä The Gamen nauttima maine kertoo sittenkin vähemmän itse Drydenin kirjasta kuin siitä, että jääkiekkoaiheiset kirjat tuppaavat olemaan aika kehnoja ja pelaajat itse vähän sivistymättömiä, joten Drydenin ajatteleva ja älykäs ote erottuu edukseen. Dryden voidaan hyvällä syyllä laskea lajin harvoihin älykköihin. Kun kirja ilmestyi vuonna 1983, kaikista Pohjois-Amerikan ammattilaissarjoista NHL:ssä oli vähiten yliopistokoulutuksen saaneita pelaajia. Jos en väärin muista, Dryden oli 1970-luvulla peliuransa aikana ainoa lajiaan. Nykyään tilanne on toki jo toinen - monilla on tutkinto tai ainakin opintoja.

 

[Carabasin Markiisi]

Vs: Jääkiekkokirjallisuus

Tuo mainittu Derek Boogaardin elämäkerta kannattaisi kyllä jokaisen jääkiekkotappeluiden kannattajan ajatuksella lukea läpi. Huume-, alkoholi- ja lääkeaddiktiot, aivovammat, itsemurhat, murtuneet kallot ja rikkonaiset rystyset ovat hintaa, jonka nämä pelaajat maksavat siitä, että pääsevät näkemään palan unelmaansa ja samalla juntit saavat halpaa viihdykettä.

Theo Fleuryn erinomainen omaelämäkerta on varmaankin edelleen saatavilla myös käännöksenä ainakin pokkarina, koska oli vielä joku aika sitten näiden "kolme pokkaria kympillä"-tarjouslaarien vakiotuote. Aivan käsittämätöntä, että äijä on kyennyt sellaisen elämäntyylin sivussa takomaan niin komean kiekkouran. No, ajat olivat nekin silloin varsin toisenlaiset.

Larionovin ja Tretjakin kirjat tuli pikkupoikana luettua puhki, miltähän mahtaisivat nykyään näyttää... täytynee joskus testata.

 

[Ipappa]

Vs: Jääkiekkokirjallisuus

Tuo mainittu Derek Boogaardin elämäkerta kannattaisi kyllä jokaisen jääkiekkotappeluiden kannattajan ajatuksella lukea läpi. Huume-, alkoholi- ja lääkeaddiktiot, aivovammat, itsemurhat, murtuneet kallot ja rikkonaiset rystyset ovat hintaa, jonka nämä pelaajat maksavat siitä, että pääsevät näkemään palan unelmaansa ja samalla juntit saavat halpaa viihdykettä.

Theo Fleuryn erinomainen omaelämäkerta on varmaankin edelleen saatavilla myös käännöksenä ainakin pokkarina, koska oli vielä joku aika sitten näiden "kolme pokkaria kympillä"-tarjouslaarien vakiotuote. Aivan käsittämätöntä, että äijä on kyennyt sellaisen elämäntyylin sivussa takomaan niin komean kiekkouran. No, ajat olivat nekin silloin varsin toisenlaiset.

Larionovin ja Tretjakin kirjat tuli pikkupoikana luettua puhki, miltähän mahtaisivat nykyään näyttää... täytynee joskus testata.

Ovat muuten aika valaisevia kirjoja kaikki luettelemasi. Myös ketjussa aiemmin mainittu Ykkösketju kapinoi on lukemisen arvoinen. Antaa aika mielenkiintoisen kuvan punakoneen kuolinkorinoista. Ainakin jokunen vuosi sitten löytyi vielä Metsosta varastokirjana.

Jos noista pitäisi suositella vain yhtä, valitsisin Derek Boogardin elämästä kertovan Tappelija-kirjan. Se on kerrassaan koskettava elämänkertakirja, johon kannattaisi tarttua sellaisenkin, joka ei edes ole lajiin vihkiytynyt. Tosin kovin pessimistisen kuvan lajin luonteesta pelkästään sen lukemalla saa. Mutta ainakin kaikkien NHL-hehkuttajien pitäisi se lukaista, antaa aika hyvää perspektiiviä tuon liigan moraalista.

 

[Robert ja Nollakulma]

Vs: Jääkiekkokirjallisuus

Urheiluseurojen sisäpiirissä on ihan hyvä, jos yhtään urheilun kaupallinen puoli kiinnostaa. Kirjassa käydään tapauskohtaisesti läpi eri seurojen vaikeuksia/onnistumisia talouden näkökulmasta. Lätkäjoukkueet ovat tietenkin isossa roolissa, mutta mukana on myös paljon juttuja myös muiden lajien seuroista joiden tarinat eivät ole aikanaan paljoa palstatilaa saaneet.

Ilves on myös mukana, mutta ei juurikaan Ilvestä aktiivisesti seuraajille anna mitään uutta maata mullistavaa informaatiota. Toki Honkalehdon vinkit muille Urheilujohtajille on sinänsä "hilpeää" luettavaa.

 

[bruttokansantuote]

Vs: Jääkiekkokirjallisuus

Te, jotka olette Boogaardin kirjan jo lukeneet, niin jos olette lukeneet sen suomeksi käännettynä (ettekä englanniksi), niin miten hyvin siinä on käännös hoitunut, esimerkiksi jääkiekon lajitermistön suhteen? Ei se nyt sinänsä ostopäätökseen vaikuta (jollei virheitä nyt aivan hirveästi olisi), mutta uteliaisuudesta kysyn. Onko pahoja/kuinka paljon virheitä, kun tosiaan ei näistä kääntäjistä aina varmasti tiedä, ovatko kuinka perillä kirjan pääaiheesta, esimerkiksi tässä tapauksessa jääkiekosta, jos eivät ole juuri lajia seuranneet. Dirty deeds myös aiemmin tässä ketjussa viittasi ilmeisesti samaan asiaan, kun mainitsi Fleuryn ja Drydenin kirjan olevan huonosti suomennettu.

Mitä noin muuten tulee Boogaardin kirjaan, niin olen toki aina ollut jääkiekkotappeluiden ystävä (vaikka vanhemmiten innostukseni niihin onkin vähän hiipunut, oikeastaan vähän samaan tahtiin, kun ne on muutenkin vähentynyt NHL:ssä), mutta tiesin tietenkin, ettei tuo Boogaardin kirja luonnollisestikaan tunnetuista syistä ole mikään jääkiekkotappeluita puolustava teos, vaan päinvastoin. Saa nähdä, saako tuon kirjan lukeminen itseäni suhtautumaan jatkossa negatiivisemmin jääkiekkotappeluihin. Vaikka onhan tässä jo sen verran monen entisen NHL-tappelijan karuista kohtaloista joutunut lukemaan mediasta jo aiemmin, että onhan jo nekin pistäneet vähän miettimään. Mutta noin yleensä kokonaisuutena kiinnostaa tuo Boogaardin tarina, ja siksi sen meinaan ostaa. Ja olenhan tuosta kirjasta lukenut kehuja, tästä ketjusta, ja jostain muualta aiemmin.

Tuli muuten mieleen, että Raimo Summasen urasta ja elämästä voisi saada aika mielenkiintoisen kirjan. Onhan häneltä jo yksi tai kaksi kirjaa tullutkin, mutta ainakin ensimmäinen niistä taisi olla aika semmoista "valmentajan tekstiä", mikä ei ole niin helppolukuista tai kiinnostavaa ainakaan itseni kaltaiselle jääkiekkofanille, joka seuraa jääkiekkoa enemmän tunteella, kuin että seuraisin esimerkiksi jotain viivelähtöjä tai miettisin jotain "Meidän peli" -juttuja. En ole niin kiinnostunut lukemaan sellaista "filosofisempaa" (ei nyt ihan oikea sana, mutten keksi nyt parempaakaan) jääkiekkotekstiä tyyliin Petteri Sihvonen, jollaisen lukemista itse pidän tylsänä ja vähän semmoisena virkamiesmäisenä, jota lukiessa alkaa keskittyminen herpaantumaan, kun ei kiinnosta. En muista nyt tarkasti, kun Summasen kirjan lukemisesta on niin kauan aikaa, mutta ei se ainakaan mikään perinteinen elämäkerta ollut. Pidän yleensä eniten sellaisista jääkiekkokirjoista, joissa on monia mielenkiintoisia tarinoita uran varrelta, vaikka eihän niistä aina varmasti tiedä, onko niitä milloinkin saatettu vähän värittää.

 

[Carabasin Markiisi]

Vs: Jääkiekkokirjallisuus

Jotain pieniä käännöskukkasia noissa usein on, vrt. kuvataan pelaajan siirtoa seurasta toiseen esimerkiksi "pelaaja vaihdettiin", vaikka ilmiselvästi mitään tai ketään ei ole siirtynyt toiseen suuntaan. Samoin suoranaisissa kiekkotermeissä on siellä täällä joku sanatarkka käännös, vaikka kyseiselle asialle olisi olemassa suomenkielinen, lajin parissa jo vakiintunut käsite (vrt. jossain oli "sudden death" kääntynyt muotoon "äkkikuolemapeli", vaikka tietenkin "jatkoaika" olisi se, mihin viitataan). Muistaakseni Boogaard-kirjassa noita ei mitenkään häiritsevästi ole, Fleurysta en mene nyt vannomaan, sen lukemisesta on pidempi aika.

Siis hyvin mielenkiintoinen ja hyvin tehty kirja tuo Boogaard-stoori on, en vaan ymmärrä miten sen luettuaan kukaan voi puolustaa tätä typeryyttä eli näytöstappeluita.

Edit. ja siis tuon Boogaardinkin saa kyllä Tampereella ihan kirjastosta.

 

[Ipappa]

Vs: Jääkiekkokirjallisuus

Itselläni on kirjojen lukemisesta myös sen verran aikaa, että kovin yksityiskohtaisia muistikuvia esim. "käännöskukkasista" ei enää ole. Sellainen yleiskuva kuitenkin on jäänyt mieleen, että Fleury-kirja oli huomattavasti kömpelömpi käännös kuin Boogaardista kertova.

 

[Dirty deed]

Vs: Jääkiekkokirjallisuus

Sitten Igor Larionovin Ykkösketju kapinoi jonka lukemisesta on jo aikaa mutta oli muistaakseni erittäin mielenkiintoinen kirja punakoneesta Tihonovin alaisuudessa Neuvostoliiton loppuvuosina.

Larionovin kirja on enemmänkin pamfletti kuin elämäkerta. Larionov ja Fetisov toimivat aikoinaan rohkeasti noustessaan järjestelmää vastaan - olkoonkin, että motiivina oli halu päästä tienaamaan dollareita -, mutta ei se Larionovin kirjaa pelasta. Varsinkin, kun Larionovin vaimokin päästetään puhumaan sivukaupalla niitä näitä.

Jälkeenpäin katsottuna joihinkin Larionovin esiin nostamiin epäkohtiin suhtautuu melkeinpä huvittuneesti. Larionov arvostelee kovasti Tihonovin kielenkäyttöä. Sikäli kuin tiedän, hän ei ole muistellut pahalla aikaansa Scotty Bowmanin valmentamassa Detroitissa. Bowman lienee vastenmielisin persoona, joka koskaan on vaihtoaitioon asti päätynyt. Ehkä kaikkein raskauttavimpana esimerkkinä neuvostosysteemin epäinhimillisyydestä Larionov tuntuu pitävän sitä, ettei hän saanut noudattaa omaa ruokavaliotaan. Nykyään pelaajien ravinnon tarkkailu on jokaisen ammattilaisjoukkueen arkipäivää.

Kuinka moni muistaa, että Larionov ehti solmia tuolloin kesällä 1989 sopimuksen HIFK:n kanssa?

Jos haluaa tutustua neuvostoliittolaisiin jääkiekkoilijoihin käännöskirjallisuuden avulla, suosittelisin kuitenkin vuonna 1977 ilmestynyttä Vladislav Tretjakin kirjaa Maalissa Tretjak. Silloin elettiin brezhneviläisen pysähtyneisyyden aikaa, joten Tretjak ei tietenkään arvostele järjestelmää, mutta tapahtumia kaukalossa ja sen ulkopuolella Tretjak käsittelee myös kriittisesti. Kirja ilmestyi ajankohtana, jolloin punakone oli sysätty eurooppalaisen jääkiekkoilun kärkipaikalta Tshekkoslovakian toimesta. Tretjakilla on hyviä mielipiteitä jääkiekkoilusta yleensäkin ja myös urheilijan elämästä. Maalissa Tretjak kärsii jonkin verran käännöstyöstä: puolet on käännetty kelvollisesti suoraan venäjästä, mutta puolet englannin kielestä, mikä ei tietenkään toimi.

No alkaa olemaan yli kaksikymmentä vuotta kun tuon luin joten en muista tarkalleen, mutta muistan että viihdyin kirjan äärellä. Toki nykyään voisi omakin ajatusmaailma olla toinen kuin silloin reilu parikymppisenä kun Neuvostoliiton hajoaminen oli ihan lähihistoriaa.

Itseltä löytyy muuten hyllyssä tuo Maalissa Tretjak, on ollut varmaan yli viisitoista vuotta, mutta en ole saanut aikaseksi että lukisin, pitääkin ottaa työn alle.

 

[bruttokansantuote]

Vs: Jääkiekkokirjallisuus

Tuli muuten mieleen, että Raimo Summasen urasta ja elämästä voisi saada aika mielenkiintoisen kirjan. Onhan häneltä jo yksi tai kaksi kirjaa tullutkin, mutta ainakin ensimmäinen niistä taisi olla aika semmoista "valmentajan tekstiä", mikä ei ole niin helppolukuista tai kiinnostavaa ainakaan itseni kaltaiselle jääkiekkofanille, joka seuraa jääkiekkoa enemmän tunteella, kuin että seuraisin esimerkiksi jotain viivelähtöjä tai miettisin jotain "Meidän peli" -juttuja.

Niin tuo lukemani Summasen kirja on vuodelta 2005, ja unohtui mainitsematta, että myös se on mulla omana, kun luettelin aiemmin tässä ketjussa omistamiani jääkiekkoaiheisia kirjoja. Lisäksi siitä unohtui mainita jääkiekkoa sivuava kirja Antero Mertarannasta noin 10-15 vuoden takaa, sekä Alpo Suhosen kirja 2001 vuodelta. Se kertoo Suhosen ajasta Chicagon päävalmentajana. Sen lukemisesta mulla on yli 15 vuotta aikaa, joten ei ole siitä tarkkoja muistikuvia, mutta sen verran kuitenkin, että se oli kyllä ihan mielenkiintoinen kirja. Se on muistaakseni semmoinen päiväkirja-tyyppinen. Ja onhan sen kirjan nimikin "Kausi sydämestäni. Chicagon päiväkirjat.". Ja se jäi siitä kirjasta mieleen, että Suhonen tuntui siinä aika paljon jotenkin valittavan vointiaan. Terveyssyiden takiahan Suhonen sitten erosikin Chicagon valmentajan paikalta jo vajaan vuoden jälkeen. Suhoselta on näköjään ilmestynyt ainakin 4 muutakin kirjaa, mutta niistä en ole muistaakseni lukenut yhtäkään.

Tamilta olen aikoinaan lukenut pari kirjaa, oisko olleet pari ensimmäistä Tammisen julkaisemaa, 2000-luvun alusta. Tais ne olla ihan OK-kirjoja, vaikka ne sitten divariin joskus veinkin. Tuli ne aikoinaan ostettua, kun halvalla sai marketista. Tamiltahan noita kirjoja on tullut vuosien varrella aika paljonkin, Wikipedian mukaan yhteensä 10 kirjaa.

Oheishuomiona, että tuli tuossa Wikipediaa äsken luettuani havaittua, että Antero Mertarannan etunimi-syntymänimi onkin Lauri (Antero vasta toinen syntymänimi), ja Juhani Tammisen etunimi-syntymänimi onkin Manu (Juhani vasta toinen syntymänimi)! En tiä, kiinnostaako ketään, mutta itse ainakin yllätyin, koska molemmat tunnetaan ympäri Suomen niin vahvasti nimenomaan Antero "Antsa"/"Mertsi" Mertarantana ja Juhani "Tami" Tammisena, kun he saattaisivatkin olla ihmisten mielissä Lauri "Late" Mertaranta, ja Manu "Tami" Tamminen. En nyt varmasti muista, vaikka olisin joskus jo aiemmin nuo heidän oikeat nimet jostain lukenutkin, mutta jos näin on, niin olin unohtanut.