Toki voisi myös pohtia sihvospettereiden analyyseissäkin olevan jotain pientä totuudensiementä, miten Ilveksellä ei Koskelan aikana ole ollut selvää jatkumollista pelillistä identiteettiä. Ilves on hieman poukkoillut tuuliajolla identiteettinsä kanssa. Jotenkin myös tuntuu, että adjustoituminen menee aina yliampuvaksi: myrrälätkästä kiekkokontrollin kautta pelipaikattomuuteen tai kamppailuvahvasta ja kookkaasta nopeaksi ja huomattavasti vähemmän kamppailuvahvaksi. Maallikkona tämä herättää ajattelemaan pitkäjänteisyyden kysymystä - sitä, kuinka Ilves tuntuu yrittävän kopioida jonkin tietyn toimivaksi todetun peli-identiteetin ja joukkueen rakenteen etsimättä sitä omaa toimivaa konseptia ja sielua. Pitkäjänteisyys toiminnasta on puuttunut, mutta toivottavasti sitä on nyt tulossa, kuten huhutkin kertovat.
Vaihdolla tilanne tuskin paranee ainakaan nopeasti ja se tulisi Ilvekselle kalliiksi. Uskon, että maltilla päädymme pitkässä juoksussa parempaan lopputulokseen. Toivottavasti Ilves on pitkäjänteinen sekä organisaatiorakenteissaan että selvän pelillisen identiteettinsä rakentamisessa. Urheilutoimenjohtajalla on tässä iso rooli. Eikä kehittyminen ole pelaajien yksinoikeus.
Huomasin tämän vasta nyt. Ihan varmasti Sihvosella on usein myös totuudensiementä. Aivan kuten palstan kriitikoiksi itseään tituleeraavilla vuodesta toiseen. Ne vaan hukkuvat molemmat siihen omien renkaiden pumppaukseen ja ehdottomuuteen, että ”asia on näin” ja ”nyt on jotain tapahduttava” ja PISTE!
Ilveksen identiteetistä. Millainen se on ja kysymys millainen sen pitäisi olla?
Jos ajatellaan niin, että Ilves oli reilu 8 vuotta sitten konkurssikypsä seura ja sitten koitti siltä osin vapaus.
Lähtökohdassa ei ollut kuin jollain tasolla toimiva, mutta laaja junioritoiminta, keskiarvoa paljon parempi brändi ja erittäin uskollinen kannattajakunta. Parhaat juniorit olivat vuosia karanneet muualle ammattilaisuuden kynnyksellä tai sen alkupuolella.
Ilvestä syytetään, ettei ole ollut pelillistä identiteettiä. Ilveksen slogan on ollut pitkään ”veijareita ja virtuooseja”. Pitäisikö sellaiseen jäädä vangiksi forever vain, koska toimittajat ovat sitä mieltä?
Kiekkokontrolliajan aloitti Ilveksessä Tuokkola. Häntä seurasi Kivi. Kiekkokontrollikoukukuntaa molemmat.
Seuraajana Kivelle vaikean alkukauden jälkeen Ilveksen valmennusputken läpi käynyt (EX-tappara) Myrrä, joka edustaa täysin erilaista pelitapaa. Myrrän eväät syötiin laadukkaan materiaalin tuottaman yhden pronssin jälkeen melko nopeasti, jonka jälkeen ruoriin löytyi jälleen kiekkokontrollikiekostaan tunnettu HPK:n mestaruuteen valmentanut Antti Pennanen.
Pennasen aikajakso päättyi hänen siirtymiseen a-maajoukkueen päävalmentajaksi ja Ilveksen uusi päävalmentajaksi tuli Lahden Pelicansin kaksi kertaa peräkkäin finaaliin saattanut Tommi Niemelä, joka myös on lähtökohtaisesti kiekkokontrollikoulukuntaa, mutta selkeästi eri variaatioita peliin hakeva, kuin orjallinen Pennanen.
Summarum:
Tuokkola - kiekkokontrolli
Kivi - kiekkokontrolli
Myrrä - pystysuuntakiekko
Pennanen - kiekkokontrolli
Niemelä - kiekkokontrolli 2.0
”Ilveksellä ei ole pelitavallista identiteettiä”? Liki 10 vuoden aikana porukasta ei erotu kuin Myrrä. En tiedä miten tämän aikajakson olisi pitänyt mennä, että Ilveksellä olisi se? Oman junnuputken läpi valmentanut valmentaja, joka astui ruoriin em. syistä vie kerralla Ilveksen kategoriaan ei identiteettiä?
Varmuudella asioita olisi voinut tehdä toisin ja varsinkin paremmin. Erityisesti jälkeenpäin.
Ps. Kaikkia klikkiotsikoita ei kannata ottaa vakavasti.
