AQ21 sanoi:

Pitäskö sun jatkossa keskittyä vaikka NHL:ään ja futiksen Mestarien liigaan jos sun mielestä Ilves-perhe on kultti?

Laajenna klikkaamalla

Mukavaa aamupäivää sinullekin

Hyvä kirjoitus. Tämä on kannattajillekin stressitesti. Uskotaanko meidän joukkueeseen vai heitetäänkö pyyhettä kehään? Jos joukkue uskoo itseensä ja lähtee pelejä voittamaan, kaikki syyt kannattajille luovuttaa pitäisi olla tekosyitä.

ipa1970 sanoi:

Jos toimisto on sen kadottanut niin onko iso ihme jos se horjuttaa myös kannattaja yhteisöä?

Laajenna klikkaamalla

Ja hyvin olet toimistoa auttanut tässä lyömällä puukkoa surutta oman joukkueen selkään. Aina voi syytellä toimistoa ja sieltä silloin ketäkin kuka vahtivuorossa on. Tai valmentajia. Tai pelaajia. Tai kalliita lipunhintoja. Tai sielutonta areenaa. Tai huonoa säätä. Kyllä niitä tekosyitä aina löytyy kunhan ei vaan tarvitse mennä sinne mukavuusalueen ulkopuolelle eikä tarvitse itse muuttua. Koska pessimistinen murjottaminen ja lyödyn joukkueen lyöminen ei vaadi rohkeutta. Rohkeutta vaatii seistä oman joukkueen takana silloinkin kun huonosti menee.

Silloin kun Ilves eli niitä synkimpiä vuosia oli kannatusyhteisössä jos ei nyt sääntö, niin ainakin sanaton sopimus siitä, että toimiston aiheuttamaa pahaa oloa ei koskaan pureta kentällä pelaavaan joukkueeseen. Koska se ei ole syyllinen toimiston ratkaisuihin ja pelaajilla on tehtävänään vain mennä kentälle ja pelata. Jos antaa kaikkensa siellä kentällä niin enempää ei voi vaatia ja jos ei riitä niin sitten ei riitä. Tämän asian olen huolestuneena pannut merkille. Mikä tässä on muuttunut: Muukalaislegioona on vain halpa selitys, nämä ovat Ilveksen pelaajia ja haluavat olla osa tätä yhteisöä.

Joukkueurheilussa on mitä erilaisimpia aikoja ja samaten kannattamisessa. Joskus niiden huonojen aikojenkin pitää osua Ilveksenkin kohdalle vaikka periaatteessa tehtäisiin kaikki oikein. Niinä huonoina aikoinahan sitten kannattajia mitataan, kyllä silloin kun hyvin menee riittää porukkaa katsomoihin.

Rauno Repomies sanoi:

Koska sen yhteistyön hyöty jäi Ilvekselle todella pieneksi. KooVee tuosta taisi enemmän hyötyä. Samalla Ilveksen omat juniorit ajettiin tuuliajolle.

Laajenna klikkaamalla

Mutta palveli se yksilöiden kehitystä. Sillon linjattiin se tärkeäksi poluksi, eikä joukkueen menestyminen U20-sarjassa. Nymanit, Järventiet, Mäkiniemet, jne hyötyi henk koht tasolla noista miesten peleistä.

Hyvä avaus! Kukin tyylillään ja omasta puolestani 80-luvulla syntyneenä ja kaikki vuodet mestaruutta odottaneena voin odottaa sitä ihan hyvin vielä vaikka 10 vuotta. Ei se ilvesläisyys ikinä katoa. Itse olen tärkeimmässä onnistunut ja saanut omat lapseni kasvatettua niin että esim. värittäessään eivät suostu käyttämään oranssia, tai pukemaan päälleen koska se on tap%€= väri. Hekään ei enää varmasti ikinä leiriä vaihtaisi vaikka mestaruutta ei tulisikaan. Sitä on mulle ilvesläisyys.

Mahtava kirjoitus ja itse seison tämän ajatuksen takana.

Haluaisin kuitenkin lisätä yhden näkökulman, joka ei ole millään tavalla vastaväite kirjoitukselle. Negatiivisuus ja kriittiset reaktiot - niin hullulta kuin se kuulostaakin - ovat merkki siitä, että ihmiset välittävät. Vallitseva negatiivisuus on epäterveesti ilmenevää tahtoa menestyä ja voittaa. Mielestäni pahinta seuralle olisi täysi välinpitämättömyys, eikä se, että tunteet kuohuvat. Itse pyrin jättämään negatiivisuuspurkaukset omaan arvoonsa; toisten ihmisten ajatusmalleihin on hyvin vaikea vaikuttaa ja osalla tilanne korjaantuu vasta, kun vuosikausien odotus vihdoin huipentuu ratkaisumaaliin.

Käykää katsomassa ainoastaan vieraspelit, kunnes joku tekee jotain. Itsestään tämä laiva ei enää käänny. Tarvitaan joko 4-5 onnistunutta laatuhankintaa pelaajistoon Nättisen, Kapen ja Utusen ulostamisen lisäksi. Tai valmennuksen uusiminen ja ihme parantumisia. Tai lepytyspotkuja johtoon ja Raipen pahvi julki muutamalla paluumuuttajalla.

Raipe tekee 2v pahvin naapuriin... niin se vasta kunnon perseennäyttö onkin.

Ja tämä tarina on tosi... kunnes toisin todistetaan

C sanoi:

Olen seurannut alkusyksyn aikana keskustelua täällä ja sosiaalisen median kanavissa, enkä voi olla toteamatta: olen huolissani tästä yhteisöstä.

Ilvesläinen on sitkeä. Hän taipuu, mutta ei murru. Hän tukee toista, näkee mahdollisuuden ja uskoo parempaan huomiseen. Hän tietää, että kun parhaansa tekee, edessä koittaa vielä kirkkaampi päivä.

Mutta mihin tuo ilvesläisyys on kadonnut?

Liigakautta on tuskin pelattu kymmentäkään kierrosta, ja jo nyt suurin osa keskustelusta pyörii pelaajien lyttäämisen ympärillä. Hölön potkuja vaaditaan, ja jokaisen julkaisun kommenteissa vaaditaan Tillun erottamista.

Ymmärrän kyllä, että mestaruuden himoitseminen 40 vuoden odotuksen jälkeen tekee malttamisesta vaikeaa. Mutta juuri siksi olen järkyttynyt siitä, kuinka vähän joukkue saa nyt tukea. Ymmärrän myös, että monilla on vähemmän rahaa käytössään ja yleisömäärät voivat jäädä vaatimattomammiksi kuin aiempina kausina. Silti tämä ilmapiiri ja keskustelun taso tekevät minut surulliseksi. Tätäkö Ilves-yhteisö on silloin, kun menee huonosti?

Jos tulosten taakse katsoo edes hetken, huomaa helposti, ettei Ilveksen peli ole mitenkään merkittävästi huonompaa kuin viime kaudella – siitäkin huolimatta, että silloin aloitimme seitsemän ottelun voittoputkella. Minulla ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Ilves vielä nousisi playoffs-paikoille ja taistelisi keväällä. En myöskään epäile, etteikö joukkue pystyisi taistelemaan mestaruudesta tänäkin vuonna. Mutta siihen tarvitaan meitä jokaista.

Antakaa tappioiden kirpaista ja pettymyksen näkyä, mutta älkää koskaan luovuttako. Antakaa joukkueelle tukea ja rakkautta – kuten olemme aina antaneet. Nämä ovat niitä hetkiä, jolloin voimme todella osoittaa, kuinka ainutlaatuinen Ilves-yhteisö on. Muuten kaikki sanat ovat vain tyhjiä fraaseja.

Nostakaa huivit ilmaan ja siivittäkää tämä joukkue raivolla uuteen nousuun. Meidän avulla Ilves nousee taas jaloilleen – niin kuin se on aina ennenkin noussut.

Minä uskon meihin!

Laajenna klikkaamalla

Eipä tässä itsellä ole ainakaan usko mihinkään kadonnut. Syys-lokakuussa ei mestaruuksia jaeta. Selvää on että ongelmien ratkaiseminen vaatii myös asianosaisille työrauhaa. Ei auta asiaa jos maitokaupassa saa kuulla koko ajan ”missä meidän mestaruus on”. Tekemiseen on saatava rentous.

Tää on mun joukkue, silloinkin kun tulee voitto.
Tää on mun joukkue, silloinkin kun tulee tappio.
Tää on mun joukkue, aina.

Koska positiivisuusketju oli suljettu(hah!), tämä tulee tänne:

Iltasatu

Olipa kerran Ilveksen SM-liigakausi 2025-2026. Se alkoi katastrofaalisesti ja lokakuussa Ilveksen paikka oli sarjataulukon pohjalla. Mediassa reviteltiin kriisillä, eikä aurinko noussut Ilves-foorumilla. Pahimmat ongelmakohdat, kuten ylivoima ja maalivahtipeli kuitenkin pikkuhiljaa korjaantuivat joulua kohti mentäessä ja vuodenvaihteessa Ilves oli jo kivunnut sijalle kymmenen. Joulukuussa Ilves oli jopa sarjan kuumin joukkue, eikä hävinnyt peliäkään. Mediaankin alkoi ilmestyä asiantuntijalausuntoja, joissa julistettiin Hölö Niemelän saaneen joukkueeseensa jotain rotia, ja samalla jotkut kynäniekat ja podcastaajat muistuttelivat siitä, kuinka olivat jo syksyllä nostaneet esille, että Ilves pelaa huomattavasti tulosta paremmin ja kuinka olisi vain ajan kysymys, koska voittojakin alkaa tulla.

Vuoden 2026 puolella Ilves jatkoi hyviä otteitaan. Joukkue oli vahvistunut muutamalla täsmähankinnalla ja alkukaudesta kaukana parhaastaan olleiden Mäntykiven ja Löökenkin peli rullasi hienosti uuden laiturin kanssa. Kaikki oli kuitenkin jo liian myöhäistä arvokkaan TOP4-sijoituksen suhteen. Ilves joutui aloittamaan pudotuspelit ensimmäiseltä kierrokselta ja antamaan näin merkittävän tasoituksen runkosarjan parhaille. Tehtävä näytti mahdottomalta ja surkeaa alkukautta kirottiin edelleen. Miksi ei tehty sitä tai tätä ajoissa, moni kysyi foorumillakin. Mutta siinä vaiheessa vain harva osasi odottaa, minkälainen tilaisuus Ilvestä vielä odotti.

Nimittäin ensimmäiseltä kierrokselta hieman nihkeästi voitettu sarja Jokke Myrrän KooKoosta toi puolivälieräpöytään paistien paistin, Tapparan, jota Ilves oli keskinäisissä otteluissa pahoinpidellyt jo useamman kauden putkeen ja suorastaan murhannut edellisen kauden puolivälierissä. Tappara-kannattajista pieni osa uhosi, kuinka nyt maksettaisiin viime kevään velat, mutta loput kyllä osasivat pelätä, mitä tuleman pitäisi: näinkö tässä nyt saatana täytyi käydä, että kaikista mahdollisista noi kusiviikset sitten vastaan?

Tappara tietysti lähti sarjaan ennakkosuosikkina, mutta asema mureni jo sarjan ensimmäisissä otteluissa. Tappara voitti ensimmäisen kerran vasta kolmannessa koitoksessa. Kuudennen pelin jälkeen keltavihreä muukalaislegioona juhli kentällä ja Erik Borg hakkasi pleksiä kannattajakatsomon edessä samalla, kun Christian Heljanko vielä istui jäähän tuijottaen maalinsa suulla ja Jyrki Jokipakka nojaili vieressä mailaansa, ehkä kesälomasuunnitelmia pohtien.

Tarina ei kerro, kuinka Ilveksen kävi välierissä ja mahdollisessa finaalisarjassa, mutta Lämsä on ihan poika edelleen...


(Tämä ei ollut ennuste, vaan vain pieni tarina...)