Ilves-foorumi

Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  

Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Miten sinusta tuli Ilveksen kannattaja?  (Luettu 12961 kertaa)

Aho26

  • Viestejä: 181
    • Profiili
Vs: Miten sinusta tuli Ilveksen kannattaja?
« Vastaus #60 : 15.04.2018, 09:44 »

Iso kiitos Ilvesläisyydestäni kuuluu naapurin pojille, jotka 60-70 luvun taitteessa vaikutti seurauskollisuuteeni lähtemättömällä tavalla.

Ensmmäiset muistikuvat Hakametsästä juuri Ilveksen mestaruusvuodelta 1972 kun päätykatsomossa ylimmällä rivillä seisoin roskiksen päällä katon rajassa täpötäydessä hallissa. Vastustajana muistaakseni tuolloin oli HJK.

Suuri suosikkini oli numero 26 Seppo Ahokainen joka oli myös silloin Ilves-luolassa töissä Aleksterinkadulla ja jolta kävin ostamassa ensimmäisen Ilves-takkini. Voi sitä  pikkupojan onnen  määrää kun sai tavata suuren idolinsa.
« Viimeksi muokattu: 15.04.2018, 09:45 kirjoittanut Aho26 »
Kirjattu

Masce

  • Viestejä: 1.968
    • Profiili
Vs: Miten sinusta tuli Ilveksen kannattaja?
« Vastaus #61 : 15.04.2018, 18:09 »

Itsellä on hämäriä muistikuvia nuoruudesta. Ennen fanitusta tuli pelattua paljon lätkää, ja pikkuisena muistaakseni tuli kannatettua monia eri seuroja monista eri syistä. Ei mitenkään tuuliviirinä, vaan Liigan ollessa auki tuli usein sympattua nousijaseuroja, erityisesti KalPaa ja Pelicansia. Jääkiekkoa tuli seurattua aktiivisesti ja erityisesti tilastointi veti aikanaan mukanaan moneen eri lajiin. Jääkiekkoseuroista suosikkijoukkue vaihteli suosikkipelaajien mukaan ja taisipa sitä joskus tulla seurattua jopa Tapparaakin jostain ihmeellisestä syystä, jota en nyt muista.

Esikoulu-/alakouluikään tullessa alkoivat kuitenkin monet joukkuekavereista kannattamaan jotakuta seuraa. Useimmat maantieteellisen sijainnin vuoksi Porin Ässiä. Itselle Ässät oli kuitenkin tuohon aikaan se kovin inhokkijoukkue, koska pikkujunioreina tuli pelattua kaikki turnaukset aina Porin Ässien eri kaupunginosajoukkueita vastaan. Erittäin kilpailuhenkisenä ihmisenä ihmettelinkin, miten kaverit pystyivät tuota vihollista fanittamaan. Lopulta päätin itsekin, että nyt on alettava kannustamaan jotakuta joukkuetta. Normaaliin tapaani tein tiukan tilastollisen analyysin parhaimmasta seurasta sopivalla etäisyydellä. Olin aina kokenut itseni jollain tapaa tamperelaiseksi, varsinkin kun läheinen kummitätini asui siellä sekä isäni oli töissä, ja tuli vietettyä aikaa tuossa Pirkanmaan keskuksessa. Tappara-ajoista olin kuitenkin kasvanut ulos sekä huomannut, kuinka paljon Tapparalla oli faneja kotipaikkakunnallani sekä naapurikunnissa, jotka suhteellisen lähellä Mouhijärveä sijaitsevat.

Ilveksessä alkoi olla jotain mystistä, jotain tamperelaista, ja vuosi vuodelta kiintymys tähän seuraan vain kasvoi kasvamistaan. Ensimmäisen ottelun ajankohtaa en muista. Muistikuvia tuosta ottelusta on tasan kolme; Raimo Helminen, Ivan Majevsky sekä Tapparan 3-2 voitto. Tilastojen perusteella tuo voisi sopia kauteen 2001-02. Otteluun päädyttiin, kun kannatin Ilvestä ja kilpailuhenkinen pikkuveljeni oli tietenkin päätynyt Tapparaan vain kiusakseni. Mitään fanituotteitakaan en saanut, kun tuo suosikkijoukkue oli aikoinaan vaihtunut niin tiuhaan, etteivät vanhemmat uskoneet nytkään tosifaniuttani. Kummitädiltäni olin kuitenkin saanut pronssikauden 2000-01 joukkuekuvajulisteen, joka edelleen monen muuton jälkeen melko rispaantuneenakin huoneeni seinässä on kiinnitettynä muistuttamassa niiden aikojen paluusta.

Lopullinen koetinkivi ja lopullisen siteen minun ja Ilveksen välille loi tuskan kausi 2002-03. Isä ja äiti seurasivat vierestä tuskaani sekä joukkueen kurimuksen kanssa myötäelämistä. Kauden käännyttyä jouluun ja Ilveksen ollessa selvästi viimeisenä kysyi hän minulta, että "Vieläkö jaksat Ilveksen otteita seurata?". Vastasin, että kovemmin kuin ikinä ennen. Aikaa kului, ja hän toisti kysymyksen tasaisin väliajoin. Aina vastasin kertomalla joukkueen kuulumiset sekä sen, että täältä noustaan vielä. Kauden päätyttyä kertoi hän olevansa minusta ylpeä, että jaksoin kannustaa ja seurata suosikkini tekemisiä vaikeasta kaudesta huolimatta. Hän oli hävinnyt työpaikalla jonkun vetonsa työkaverinsa kanssa, joka Ilves-fanina oli sanonut, että tämä rakkaus on ja pysyy. Isäni oli ollut varma, että viimeistään tämä koettelemus saa minut jälleen vaihtamaan seuraa. Ei saanut, ja nyt hän uskoi, että tämä side oli pysyvä.

Niin, se vedonlyönti. En tiedä, mitä isäni olisi saanut, jos olisi tuon vedon voittanut, mutta hävitessään hän oli työkaverillensa luvannut ostaa minulle ensimmäisen fanituotteeni. Se oli isohko Ilves-lippu. Seuraavana jouluna sain kauan kaipaamani ensimmäisen fanipaidan. Muistan, kuinka aivan jouluun asti arvoin haluanko Helmisen vaiko Viitakosken paidan. Lopulta tilanne ratkesi, kun sain tietää, että suvussamme on siteitä hyvinkin lähelle Viitakoskea ja tämän sukua. Tuon jälkeen alkoi myös putki, jossa kävin katsomassa vähintään yhden ottelun kaudessa Hakametsässä ja kenties Isomäessä. 18 vuotta täytettyäni aloin osallistua useasti fanimatkoille.

Tuo jatkui jokusen vuoden, vaikka kaudet eivät mitään riemukulkua olleetkaan. Itselleni tuli muutto Vaasaan, ja tilanteet Ilveksen toimistolla alkoivat eskaloitua. Ensin aloin boikotoimaan kotiotteluita, koska miksi minun pitäisi järjestellä päiväni ja arkeni vain Ilveksen vuoksi, kun toimistollakin perseiltiin palkallisina, miten ehdittiin. Joukkuetta halusin silti edelleen tukea ja kiersin vierasfanimatkoilla. Lopulta Sport nousi Liigaan, ja lähes kaikki ottelut on tullut käytyä katsomassa Kuparisaaressa.

Viime keväänä lopulta tuo ihana omistajanvaihdos näki päivänvalon. Itselleni palautui tuo pienen lapsen lapsenusko parempaan huomiseen kuin kaudella 2002-03 konsanaan. Palasin Hakametsään yli neljän vuoden tauon jälkeen, ja otteita on tullut seurattua nyt tarkemmin kuin nuoruuden huippuvuosina. Heikkoja jääkiekkokausia ovat kompensoineet hienot otteet jalkapallokentillä, ja nyt kun jääkiekossakin alkaa näyttää hiljalleen paremmalta, on tämä ehkä hivenen kyseenalaisestikin alkanut rakkaus vahvistunut palaen kuumemmin kuin koskaan ennen.

Ikäkin on tuonut viisautta eikä Tapparaa ole tullut inhottua ja vihattua enää viime vuosina niin kuin nuorena teininä. KalPa ja Pelicanskin ovat mukavia symppisseuroja, mutta eivät enää mitään kiinnostuksen kohteita. Sportin otteita tulee seurattua nykyisen asuinsijaintini vuoksi sekä lapsuudenmuistot ja kotiseutu on nyt opettanut symppaamaan Ässiä. Erityisesti 2013 kauden mestaruus lämmittää mieltäni Ilveksen omaa odotellessa. Pronssikausi osui aivan faniuteni alkutaipaleille, joten en ole päässyt tosifaniuteni aikana elämään Ilveksen kanssa mitään suurta riemukulkua, ja edelleen monet uudet tuttavuudet ihmettelevät, miten olen asuinseudultani kaikkien näiden kärsimysvuosien jälkeenkin kannustamaan Ilvestä. Osan äänensävystä aistii joskus jopa pientä sääliä.

Yksi rakkaus, yksi seura. Elämäni lähtökohtien vuoksi minulta kesti monta synkkää ja harmaata vuotta löytää tuo keltavihreys sydämestäni, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Nyt rakkaus on vahvempi kuin koskaan enkä todellakaan voisi ajatellakaan mitään muuta. Itse asiassa nuoruusvuosia muistellessani mietin, että miten en näin selvää asiaa silloin nähnytkään. Ilves on antanut elämääni paljon, mutta toivon, että vielä joskus se antaa paljon enemmän. Vaikkapa näistä kevään peleistä jonakin vuonna... Paljon on eletty ja koettu, mutta usko tulevaisuuteen on vahvempi kuin koskaan ennen.

Pro Uusi Ilves!
Kirjattu

Jarno Saarinen

  • Viestejä: 1.000
    • Profiili
Vs: Miten sinusta tuli Ilveksen kannattaja?
« Vastaus #62 : 15.04.2018, 18:56 »

Nämä tosielämän tarinat on aivan mahtavia, joku oikeasti taitava kynäilijä saisi näiden tarinoiden taustoista haastatteluilla melko upean teoksen aikaiseksi. Omaan geneettiseen ilvesläisyyteen siis kuuluu papan vintillä tehdyt ilveslöydöt, isän B junnuna joskus 60 luvulla  käyttämät pelihanskat ja logo pelipaidasta. Kaikkea mahtavaa sinne purujen sekaan oli hautautunutkin.

J
Kirjattu

Epilänharjun Huuhkaja

  • Viestejä: 58
    • Profiili
Vs: Miten sinusta tuli Ilveksen kannattaja?
« Vastaus #63 : 17.04.2018, 09:48 »

Vaari oli Ilves ja tätä kautta myös isäni. Isä oli myös vahvasti Ilveksen toiminnassa mukana, hoiti aikoinaan Ry:n varustepuolta ja valmensi junnuissa, löytyypä ainakin Sydämen Asiana Ilves-kirjasta jopa joukkuekuva jossa isäni poseeraa. Jonkin aikaa valmensi itseään Raimoa ja kerran kun yössä Raimoon törmäsin ja asiasta kysyin, niin muisti isän jopa nimeltä.

Peleissä tuli käytyä jo todella pienenä nassikkana, vaarilla ja meillä oli kausikortit A2-katsomoon samoille paikoille monta vuotta. 85 vuoden mestaruutta en juurikaan muista, mutta sitä seuranneet kolme kurjuuden vuotta on painunut mieleen. Koulussa moni hyppäsi tuolloin naapurin kelkkaan ja tietysti sitä piti sitten uhota kaikille Ilvesläisille, kuinka kannattaisi vaan vaihtaa väriä jne.

Ei siis ole meikäläisellä ollut missään vaiheessa mahdollisuutta valita joukkuetta. Välillä on kyllä toivonut, että Ilves ei olisi niin iso asia elämässä, sitä kun tahtoo ottaa tappiot niin koville, että esim. kotona on ymmärretty ettei häviön jälkeen parane hetkeen jutella mun kanssa mitään  ::) Onneksi ainakin siskoille Ilves on yhtä iso asia, eli voi sitten yhdessä purkaa vi... harmitusta.

Mutta kaikesta harmista, huolesta, suuttumuksesta ja pettymyksistä huolimatta sykkii rinnassa Ilveksen sydän, nyt ja aina.
Kirjattu