C
Vakiokokoonpanossa
- Viestejä
- 581
Olen seurannut alkusyksyn aikana keskustelua täällä ja sosiaalisen median kanavissa, enkä voi olla toteamatta: olen huolissani tästä yhteisöstä.
Ilvesläinen on sitkeä. Hän taipuu, mutta ei murru. Hän tukee toista, näkee mahdollisuuden ja uskoo parempaan huomiseen. Hän tietää, että kun parhaansa tekee, edessä koittaa vielä kirkkaampi päivä.
Mutta mihin tuo ilvesläisyys on kadonnut?
Liigakautta on tuskin pelattu kymmentäkään kierrosta, ja jo nyt suurin osa keskustelusta pyörii pelaajien lyttäämisen ympärillä. Hölön potkuja vaaditaan, ja jokaisen julkaisun kommenteissa vaaditaan Tillun erottamista.
Ymmärrän kyllä, että mestaruuden himoitseminen 40 vuoden odotuksen jälkeen tekee malttamisesta vaikeaa. Mutta juuri siksi olen järkyttynyt siitä, kuinka vähän joukkue saa nyt tukea. Ymmärrän myös, että monilla on vähemmän rahaa käytössään ja yleisömäärät voivat jäädä vaatimattomammiksi kuin aiempina kausina. Silti tämä ilmapiiri ja keskustelun taso tekevät minut surulliseksi. Tätäkö Ilves-yhteisö on silloin, kun menee huonosti?
Jos tulosten taakse katsoo edes hetken, huomaa helposti, ettei Ilveksen peli ole mitenkään merkittävästi huonompaa kuin viime kaudella – siitäkin huolimatta, että silloin aloitimme seitsemän ottelun voittoputkella. Minulla ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Ilves vielä nousisi playoffs-paikoille ja taistelisi keväällä. En myöskään epäile, etteikö joukkue pystyisi taistelemaan mestaruudesta tänäkin vuonna. Mutta siihen tarvitaan meitä jokaista.
Antakaa tappioiden kirpaista ja pettymyksen näkyä, mutta älkää koskaan luovuttako. Antakaa joukkueelle tukea ja rakkautta – kuten olemme aina antaneet. Nämä ovat niitä hetkiä, jolloin voimme todella osoittaa, kuinka ainutlaatuinen Ilves-yhteisö on. Muuten kaikki sanat ovat vain tyhjiä fraaseja.
Nostakaa huivit ilmaan ja siivittäkää tämä joukkue raivolla uuteen nousuun. Meidän avulla Ilves nousee taas jaloilleen – niin kuin se on aina ennenkin noussut.
Minä uskon meihin!
Ilvesläinen on sitkeä. Hän taipuu, mutta ei murru. Hän tukee toista, näkee mahdollisuuden ja uskoo parempaan huomiseen. Hän tietää, että kun parhaansa tekee, edessä koittaa vielä kirkkaampi päivä.
Mutta mihin tuo ilvesläisyys on kadonnut?
Liigakautta on tuskin pelattu kymmentäkään kierrosta, ja jo nyt suurin osa keskustelusta pyörii pelaajien lyttäämisen ympärillä. Hölön potkuja vaaditaan, ja jokaisen julkaisun kommenteissa vaaditaan Tillun erottamista.
Ymmärrän kyllä, että mestaruuden himoitseminen 40 vuoden odotuksen jälkeen tekee malttamisesta vaikeaa. Mutta juuri siksi olen järkyttynyt siitä, kuinka vähän joukkue saa nyt tukea. Ymmärrän myös, että monilla on vähemmän rahaa käytössään ja yleisömäärät voivat jäädä vaatimattomammiksi kuin aiempina kausina. Silti tämä ilmapiiri ja keskustelun taso tekevät minut surulliseksi. Tätäkö Ilves-yhteisö on silloin, kun menee huonosti?
Jos tulosten taakse katsoo edes hetken, huomaa helposti, ettei Ilveksen peli ole mitenkään merkittävästi huonompaa kuin viime kaudella – siitäkin huolimatta, että silloin aloitimme seitsemän ottelun voittoputkella. Minulla ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Ilves vielä nousisi playoffs-paikoille ja taistelisi keväällä. En myöskään epäile, etteikö joukkue pystyisi taistelemaan mestaruudesta tänäkin vuonna. Mutta siihen tarvitaan meitä jokaista.
Antakaa tappioiden kirpaista ja pettymyksen näkyä, mutta älkää koskaan luovuttako. Antakaa joukkueelle tukea ja rakkautta – kuten olemme aina antaneet. Nämä ovat niitä hetkiä, jolloin voimme todella osoittaa, kuinka ainutlaatuinen Ilves-yhteisö on. Muuten kaikki sanat ovat vain tyhjiä fraaseja.
Nostakaa huivit ilmaan ja siivittäkää tämä joukkue raivolla uuteen nousuun. Meidän avulla Ilves nousee taas jaloilleen – niin kuin se on aina ennenkin noussut.
Minä uskon meihin!
