Ikimuistoisimpia tarinoita Ilveksestä

[WillieGunn]

Ilveksen pelejä, jotka ei unohdu:
- 85 finaali (peli vähän tummunut muistoista. Palkintojen jaon ja automatkat isän kanssa muistan).
- Wayne Gretzky All stars peli. Änäriä tuli paljon seurattua ja jäällä oli staraa kerrakseen. Väinön nimmarin sain.
- 2017 poff-sarja. Kaupunki oli sekasin. Lähellä, lähellä...
- Kärpät sarjan game 7
- Tampere Cupin Magnitogorsk peli. Vopatin mylly oli paras tappelu mitä Hakametsässä näin.
- poff-sarja TPS:ää vastaan ysärin alussa. Hakametsässä oli paljon väkeä. Pääsi seisoon jääntasalle pleksien taakse (ennen remonttia. Siellä oli enemmän tilaa). Siellä oli kova meno. Katsomossa tapeltiin parikin kertaa. Oli turvakaukalot. Pleksit heilu niiteissä ja oli jännää seistä itse niiden takana. Peltomaa taklasi German Titovin "rintakehän sisään".

 

[toskala]

Hyvässä:

- Hakametsän viimeinen peli. Harvoin voi sanoa, että Ilveksen tappio ei harmita pätkääkään, mutta siinä pelissä ei lopputuloksella ollut mitään väliä. Siinä viimeisissä minuuteissa jotenkin tiivistyi mitä Ilves on. Ei vain seura, ei viihdettä, ei urheilua vaan jotain ikuista, yhdistävää ja ajatonta. Jokainen meistä lähtee täältä ajallaan, Ilves jää.
- Hakametsän viimeisen ja Areenan ensimmäisen paikallispelin voitto. Erityisesti Saarelan hattutemppu ei unohdu ja kuinka naapuri piestiin täydellisesti.
- Kontiolan maali Kärppiä vastaan. Olihan se sellainen ryöppy aivoihin että olen monta kertaa miettinyt voiko edes mestaruus tuntua niin hyvältä kuin se että 21 vuotta häpeää, tuskaa ja vitutusta lähtee hartioilta pois sekunnissa. Samaan aikaan huutaa, nauraa, itkee ja halaa kaikki tutut tuntemattomat. Sellaista olen kokenut oikeastaan vain 2011 kun Pesonen laittoi Ruotsin verkkoon 4-1.
- Tappara-sarja. Kun oli vuosia keväät menneet vain niitä tosipelejä sohvalla katsoen tai karsinnoissa hikoillen, sitä vasta tajusi että nämähän on oikeasti aivan valtavan hienoja pelejä, mutta ei vaan ole päässyt kokemaan näiden jännitystä. Tampere heräsi eloon, mutta samalla myös oma kannattaminen sai valtavan boostin.

Huonossa.

- Huonoin hetki ei liity niinkään peliin vaan Vincent Manngardin haastatteluun kesällä 2016, kun tämä toivoi Aamulehdessä Ilveksen kannattajilta kärsivällisyyttä. Ukko ei ole pystynyt seuransa omistajana tarjoamaan faneille 15 vuoteen kuin häpeää, nöyryytystä, rakkaan seuran valumista liigan yleiseksi vitsiksi ja katteettomia lupauksia toisensa perään. 15 vuotta pelkkää paskaa! Ja ukko ihan pokkana väittää että fanit eivät ole olleet tarpeeksi kärsivällisiä. Kuinka se ukko kehtasi? Siinä vaiheessa ymmärsi lopulta sen, että Ilves on sairas kuin alkoholisti. Tukemalla sitä hoidat oiretta mutta ruokit ongelmaa ja lopetin peleissä käynnin. Tuon lauseen jälkeen en enää jaksanut välittää eli ns. kamelin selkä katkesi.
- Tappara-sarjan 6. peli. Ei niinkään se Parlettin maali, vaan kuinka aiemmin Heinonen möläyttää että "Tapparalle toivotamme hyvää kesälomaa". Siinä vaiheessa tuli tunne että tämä ei pääty hyvin. Olen aika varma että ilman tuota urpoilua Ilves olisi sarjan vienyt ja oli oikein malliesimerkki siitä vanhan johdon katteettomasta ylimielisyydestä.
- Kaikki karsintasarjat. Vaikka peleissä oli panosta, ei niistä pysty nauttimaan sekuntiakaan kun on vain hävittävää.
- Pelicans-sarjan tappio. Kaikkien aikojen sauma mennä finaaliin, play-off polku oli Ilvekselle juuri täydellinen ja saatiin vielä merkittävä lepoetukin lahtelaisia vastaan. Vielä 4. pelissä uskoa riitti että nyt tämä kääntyy. Mutta 5. peli ja tilanne 0-2 ja katsomoon asti näkyi että nyt katkesi selkäranka ja silloin tiesin että me hävitään tämä. Pelicansilla on henki päällä eivätkä ne enää tätä luovuta. Siitä pettymyksestä yli pääsemiseen menikin sitten koko kesä eikä Tapparan mestaruus nyt varsinaisesti vitutusta lieventänyt. Sitten kun vielä paljastui että mitä on taustalla, niin oli se kaikki jotenkin niin Ilvestä kuin olla ja voi. Mestaruussauma kovempi kuin vuosiin ja avainpelaajia kiinnostaa enemmän juopottelu..... Vieläkin vituttaa.

 

[Fogetti]

... Sitten kun vielä paljastui että mitä on taustalla, niin oli se kaikki jotenkin niin Ilvestä kuin olla ja voi. Mestaruussauma kovempi kuin vuosiin ja avainpelaajia kiinnostaa enemmän juopottelu..... Vieläkin vituttaa.

Kaikkeen kyllä 110% samaistuminen. On kyllä koko Ilves-perhe superihmisiä täynnä. Ei voi muuta sanoa.

 

[vm84]

Paljon on sellaisia mitä täälä on sanottukin tässä ja muissa ketjuissa mutta tämä oli itselle kova juttu noin 10 vuotiaana. Jatkoaikavoitto Gretzky all starsista paikan päällä ja jokerit muistaakseni hävisi edellisenä päivänä (?) vastaavan pelinsä

Edit: ei tosiaan ehkä ilves historian tärkeimpiä hetkiä mutta asettaa lapsen näkökulmasta perspektiiviin jos verrataan että nyt crosby tai mcdavid lähtis tourille kasaamallaan allstars porukalla ja ilves voittaisi. Jokerit tosiaan hävisi 7-1 edellisenä päivänä.

 

[delorean]

Hienoja tarinoita ihmisillä. Pistetään muutamat omat:

Ilveksen matkassa lähdettiin kulkemaan ala-asteikäisenä 90-luvun alkupuolella. Gretzky Allstars -peliin pääsin sukulaisten kanssa katsomaan ja isot nimet teki suuren vaikutuksen, mutta parhaana tietenkin Ahlbergin Samin voitto-osuma.

Hakametsän D1 yläpuolinen seisomakatsomo ja siellä katsotut ja koetut pelit ja hetket. Peleistä ei nyt erityisesti ole jäänyt mitään tiettyä, paitsi ehkä Jokerit-välieräsarja 1998 jossa kyllä tuntui se Ilves-yhteisön voima kun koko halli tärisi huudosta. Mutta se puupenkkikatsomo ja siellä mm. erään kannattajan kannustus-tehostus polkemalla jalkaa katsomon alaiseen iv-putkeen kun ollaan hyökkäysalueella... se pellin paukutus on jäänyt tajuntaan.

Myös fanireissut varsinkin Pasilaan Jokereita vastaan on jäänyt mieleen. Aina oli iso porukka liikkeellä, ja usein myös voitettiin narrit vuosituhannen vaihteen aikoihin.

 

[Toveri49]

Erinomainen ketju! On todella kiva lukea muiden tarinoita ja kokemuksia.

Itse olen hieman nuorempi kannattaja, ja kevään -22 mitali oli ensimmäinen Ilveksen voittama mitali omana elinaikanani. Hieman hassusti olen alkanut kannattamaan Ilvestä juurikin silloin, kun on mennyt kaikista huonoiten. Eihän sitä silloin nuorena poikana tajunnut, kuinka ”isoista” asioista oli esimerkiksi karsinnoissa kysymys. Mutta niistäkin selvittiin.

Sitten niihin ikimuistoisiin tarinoihin. Ensimmäisenä tietysti mieleen tulee muuan Game 7. Ei ole ikinä jännittänyt jääkiekkopelissä niin paljoa kuin silloin oikeastaan koko ottelun ajan – jatkoerästä sitten puhumattakaan. Tuo voittomaalin hetki on piirtynyt kyllä melko tarkasti mieleen. Jonkinlaiseksi euforiaksi maalin jälkeistä juhlintaa voi kai kutsua. Yleensä maalin jälkeen heitetään läpyt oman seurueen kanssa, mutta tuolloin kyllä tuli heitettyä läpyt ja halaukset myös tuntemattomien kanssa.

Hakametsän viimeinen peli oli totta kai upea kokemus. Hakametsästä oli kuitenkin tullut tietyllä tavalla toinen koti. Yksi aikakausi tuli päätökseensä, ja kieltämättä oli hieman haikea olo. Toki tappio harmitti, mutta velipojan kanssa jäätiin pelin jälkeen katsomoon fiilistelemään. Ja hyvä että jäätiin. Tunnelma oli hieno vielä pitkän aikaa pelin jälkeen.

Näin paikallispelipäivänä mieleen tulee kamppailu kaudelta 19–20. Oltiin kolmannessa erässä 1–3 tappiolla, eikä oikein tuntunut realistiselta, että Tappara tuosta enää horjuisi. Peliaikaa oli pari minuuttia jäljellä, kun Eemeli teki kavennusmaalin. Itse en ollut tottunut tuossa vaiheessa vielä siihen, että Ilves on Liigan kärkikahinoissa tai siihen, että ollaan ihan oikeasti samalla viivalla Tapparaa vastaan. Niin vain jätkät sen tasoitusmaalin sieltä kaivoi. Suomi->Leino->Maccelli ja se on siinä! Voin sanoa, että kyllä maistui makealta tuo maali, vaikka takkiin tulikin lopulta rankkareilla. Mutta ehkä tuo lopun tasoitus oli ensimmäinen kerta, kun itselläni kävi mielessä, että tässä saattaa olla menestystä luvassa lähivuosina. Oli muuten melko ihana joukkue meillä tuolla kaudella kasassa. Sääli, ettemme koskaan saa tietää, miten meidän olisi käynyt.

Jos oikein muistelisi, niin varmaan tulisi miljoona tarinaa lisää. Kuten olen erään sveitsiläisen ystäväni kanssa monesti puhunut, näitä tunteita on vaikea löytää muualta. Mainoslause ”Tunne tänään, muista huomenna” pitää hyvin paikkansa. En voisi kuvitella kannattavani mitään muuta seuraa. Ilveksen värejä kannetaan aina ylpeästi – kiitos siitä kuuluu isälleni, joka on minut jo ihan pienenä peliin vienyt!



Kohdasta 2:25 alkaen löytyy videolta mainitsemani paikallisen hetket

 

[Tarinankertoja]

Fanimatka kohdistui Lahteen

Oli varmaan täää...

 

[PoikaJaIlves]

Kollin rankku, vikalla sekunnilla Niiralan montussa.

 

[Laatupate]

Näyttävät paidat, kertakaikkiaan, tyylikkäät ja suht yksinkertaiset, kiitos tästä.

 

[Laatupate]

Ja oli myös hienoa olla tuolla paikalla tuolloin.