Aiemmin pelaajilla oli ulkomaanoptioita tarunhohtoiseen ja KHL:ään. Harva halusi astua kenenkään änäriunelman tielle. Ja itä tarjosi niin paljon enemmän rahaa, että oli ymmärrettävää antaa KHL-optioita.

Mutta nyt kaikki vähänkään nimekkäämmät pelurit alkaa pyytään Liigalta optioita kaikkiin rahakkaampiin Eurosarjoihin. Ja tästä on tullut enemmän kuin normaali. Enää ei voida perustella millään nelinkertaisella palkalla vaan kyse on paljon marginaalisemmasta lypsämisestä. Omasta mielestäni Liigaseurojen pitäisi organisoitua ja lopettaa Euro-optioiden antaminen. Erityisesti heti sopimuksen alkuvuotena, koska silloin seura antaa pelaajalle vain vakuutuksen että saa rauhassa etsiä rahakkainta diiliä muualta, koska tietty pohjataso on jo varmistettu.

Liigassa yleistynyt käytäntö antaa pelaajille ulkomaanoptioita pelaajasopimusten yhteydessä on muodostunut rakenteelliseksi ongelmaksi seuroille. Vaikka optiot voivat helpottaa sopimuksen syntymistä, niiden pitkän aikavälin seuraukset ovat monin tavoin epäedullisia erityisesti joukkueen rakennuksen ja jatkuvuuden näkökulmasta.

1. Ulkomaanoptioista on tullut pelaajille taktinen väline, ei poikkeustapaus​

Monet pelaajat käyttävät ulkomaanoptiota ei niinkään varasuunnitelmana, vaan suunniteltuna reittinä ulkomaille. He allekirjoittavat sopimuksen Liigaan vain turvatakseen pelipaikan, mutta käyttävät kevään ja kesän ajan etsiäkseen rauhassa mahdollisimman rahakasta tarjousta esimerkiksi Ruotsista, Saksasta tai Sveitsistä.
Tällainen järjestelmä:

• Ei takaa seuroille pelaajien pysyvyyttä, vaikka sopimus olisi nimellisesti voimassa.
• Luo tilanteen, jossa sopimuksen allekirjoittaminen ei oikeasti sido pelaajaa.
• Vie uskottavuutta koko sopimusprosessilta.

2. Pelaajalla on "vakuutus", seuralla riski​

Optiolla varustettu sopimus tarkoittaa, että pelaajalla on selkänoja: jos ulkomailta ei löydy parempaa tarjousta, hän voi aina jäädä Suomeen. Seuralla taas ei ole mitään varmuutta siitä, jääkö pelaaja — mutta se on silti velvollinen suunnittelemaan joukkueen hänen varassaan.

Tämä epäsymmetria:

• Pakottaa seurat elämään epävarmuudessa aina syksyyn saakka.
• Tekee ennakoivan joukkueen rakentamisen mahdottomaksi.
• Aiheuttaa kiirettä ja kustannuksia, kun optiopelaajan tilalle joudutaan etsimään korvaaja lyhyellä varoitusajalla.

3. Ilman optiota sopimuksen allekirjoittaminen tarkoittaisi sitoutumista​

Jos ulkomaanoptioita ei tarjottaisi:

• Pelaaja joutuisi harkitsemaan tarkemmin, haluaako todella sitoutua seuraan.
• Jokainen sopimuksen allekirjoittanut pelaaja jäisi seuraan varmuudella.
• Seura voisi rakentaa joukkueen vakaasti, ilman pelkoa viime hetken repeämisestä.

Tämä voi johtaa siihen, että jotkut pelaajat eivät tee sopimusta heti. Mutta:

• He eivät sitäkään tee, jos oikeasti eivät aio jäädä.
• Seura ei tällöin rakenna joukkuetta haaveen varaan.
• Kokonaiskuvassa tämä on rehellisempää ja terveempää joukkueen ja organisaation kannalta.

4. Seurojen pitäisi ohjata markkinaa, ei sopeutua siihen​

Usein perustellaan, että "kaikki muutkin antavat optioita, joten meidänkin on pakko." Tämä logiikka ylläpitää haitallista käytäntöä. Yksittäiset seurat voivat näyttää esimerkkiä ja luoda uuden standardin, jossa sopimuksilla on todellista painoarvoa.
Jos riittävän moni seura kieltäytyisi optioista:

• Pelaajamarkkina sopeutuisi siihen.
• Sopimuksista tulisi jälleen luotettavia.
• Joukkueenrakennus ja fanien sitoutuminen paranisivat, kun pelaajat oikeasti jäisivät seuraan.

Yhteenveto​

Ulkomaanoptioista on tullut keino, jolla pelaajat voivat turvata itselleen odottelupaikan, mutta seuroille se on riski, joka vaikeuttaa koko organisaation toimintaa. Luopumalla optioista seurat saisivat tilalle aidosti sitoutuneita pelaajia ja rakentaisivat vakaampaa, uskottavampaa seuraidentiteettiä. Vaikka tämä vähentäisi joidenkin sopimusten määrää, se lisäisi niiden merkitystä — ja juuri sillä on arvoa.