Luikaus
Luottopelaaja
- Viestejä
- 3 891
Nuhaa on aina liikkeellä tähän aikaan ja tämä väkisinkin näkyy jossain määrin näissäkin. Minulle ei ole ainakaan kantautunut tietoa mistään loukkaantumisista. Luultavasti vain nuhaa/pikku vaivaa.
Ilveksen juniorikiekkoilu
- Viestiketjun aloittaja oulu
- Alkaa
Iki-Ilves77
Rivipelaaja
- Viestejä
- 12
Tärkeä voitto U18 joukkueelle tänään K-Espoosta 5-4 rankkarien jälkeen.
Vastakkain oli kaksi hyvin erilaista pelitapaa, Espoo yritti kontrolloida kiekkoa ja lähtemään lyhytayötöillä omista kun taas Ilves yritti repiä kenttää pitkillä avauksilla ja riistää kiekkoja.
Peli oli jo kääntymässä vieraille kolmannessa erssä, muttta voiton takuumies maalivahti Guylai torjui pari läpiajoa ja avopaikkaa 3-4 tilanteessa. Ilves tasoitti alivoimalla upealla Oliver Niemen maalilla ja otti Guylain jhdolla rankkareista voiton.
Muista onnistujista Oliver Rinne oli todella näkyvä ja eriryisesti hyökkäypäässä alati vaarallinen.
Sarjataulukossa Ilves nousi jo tasapisteisiin HIFK:n kanssa ja perjantaina on mahdollissuus nousta jo putoamisviivan yläpuolelle. Tästä on hyvä jatkaa!
Vastakkain oli kaksi hyvin erilaista pelitapaa, Espoo yritti kontrolloida kiekkoa ja lähtemään lyhytayötöillä omista kun taas Ilves yritti repiä kenttää pitkillä avauksilla ja riistää kiekkoja.
Peli oli jo kääntymässä vieraille kolmannessa erssä, muttta voiton takuumies maalivahti Guylai torjui pari läpiajoa ja avopaikkaa 3-4 tilanteessa. Ilves tasoitti alivoimalla upealla Oliver Niemen maalilla ja otti Guylain jhdolla rankkareista voiton.
Muista onnistujista Oliver Rinne oli todella näkyvä ja eriryisesti hyökkäypäässä alati vaarallinen.
Sarjataulukossa Ilves nousi jo tasapisteisiin HIFK:n kanssa ja perjantaina on mahdollissuus nousta jo putoamisviivan yläpuolelle. Tästä on hyvä jatkaa!
wunderveba
Vakiokokoonpanossa
- Viestejä
- 326
Kaikki voitti tänään. Naiset, miehet, U20 ja U16. Hiano päivä.
mielipideautomaatti
Tulokas
- Viestejä
- 9
Ilves ry:n jääurheilutoiminta: yhtä suurta Ilves-perhettä vai sisäpiirin ehdoilla toimiva yhteisö?
Ilveksen juniorijääkiekon toimintakulttuuri on herättänyt jo pitkään keskustelua niin pelaajien vanhempien kuin seuratoimintaa läheltä seuraavien keskuudessa. Keskusteluissa toistuvat samat teemat: tasapuolisuuden puute, epäselvät valintaperusteet, sisäpiirien vaikutusvalta sekä ristiriita seuran julkisten tavoitteiden ja käytännön toiminnan välillä.
Ilves korostaa viestinnässään yhdenvertaisuutta, pitkäjänteistä pelaajakehitystä ja jokaisen juniorin mahdollisuutta edetä omien edellytystensä mukaisesti. Vanhemmille kerrotaan, ettei nuorten pelaajien tulevaisuutta voida ennustaa varhaisessa vaiheessa eikä ketään pitäisi asettaa muita parempaan asemaan liian aikaisin. Myös Alen on tuonut vanhempaintilaisuuksissa esille oman kehityspolkunsa esimerkkinä siitä, kuinka pelaaja voi nousta huipulle vasta myöhemmällä iällä.
Käytännön toiminnasta välittyy kuitenkin paikoin toisenlainen kuva.
Onko toiminta pelaajakehitystä vai valikoitujen yksilöiden järjestelmällistä suosimista?
Ilveksen juniorijoukkueissa on havaittavissa toimintamalli, jossa tiettyjen pelaajien asemaa vahvistetaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Nuoria, vielä NHL-varausikää saavuttamattomia pelaajia nostetaan näkyvästi esille, samalla kun nuoremmissa ikäluokissa muodostetaan ryhmiä, joiden sisällä etenemismahdollisuudet näyttävät jakautuvan epätasaisesti.
Seuran toiminnassa puhutaan pelaajien kierrättämisestä, tasapuolisista mahdollisuuksista ja yksilöllisestä kehityksestä. Käytännössä ryhmäjaot saatetaan kuitenkin vahvistaa jo alkusyksystä, minkä jälkeen muutokset ovat vähäisiä.
Samalla mukana pidetään suuri joukko pelaajia, joiden mahdollisuudet edetä vaikuttavat rajallisilta. Heidän osallistumisensa on kuitenkin merkittävä osa toiminnan taloudellista perustaa. Huolestuttavaa on, että joidenkin seuratoimijoiden kerrotaan käyttävän näistä pelaajista nimitystä mahdollistajat.
Ryhmien välinen eriarvoisuus näkyy myös valmennusresurssien jakautumisessa. Tietyissä ikäluokissa ylemmän tasoryhmän harjoituksissa saattaa olla paikalla viisi valmentajaa, kun seuraavan tasoryhmän harjoituksista vastaa vain kaksi. Ero on huomattava, etenkin kun seura samaan aikaan korostaa jokaisen pelaajan yksilöllistä kehittämistä ja tasapuolisia mahdollisuuksia.
Jos parhaiksi arvioiduille pelaajille tarjotaan jo varhaisessa vaiheessa selvästi enemmän valmennusresursseja, lähtökohdat kehittymiselle eivät ole yhdenvertaiset. Tällöin vaarana on, että alkuvaiheen tasoerot kasvavat entisestään juuri seuran omien valintojen seurauksena.
On myös aiheellista kysyä, miksi kaikkien perheiden odotetaan osallistuvan toiminnan rahoittamiseen, jos valmennukseen käytettävät resurssit jakautuvat näin epätasaisesti.
Jos osa junioreista nähdään ensisijaisesti muiden pelaajien kehityksen rahoittajina, on perusteltua kysyä, vastaako toimintamalli seuran julkisesti esittämiä arvoja.
Valmentajien lasten asema herättää kysymyksiä. Yksi toistuvista keskustelunaiheista liittyy valmentajien omien lasten asemaan joukkueissa.
Juniorijääkiekossa vanhempien osallistuminen valmennukseen on tavallista, eikä siinä itsessään ole mitään ongelmallista. Eturistiriitojen mahdollisuus syntyy kuitenkin silloin, kun valmentaja osallistuu oman lapsensa pelilliseen asemaan tai etenemiseen vaikuttaviin päätöksiin.
Ilveksen toiminnasta on vuosien varrella noussut esiin kokemuksia, joiden perusteella joidenkin pelaajien etenemistä pidetään vaikeasti perusteltavana suhteessa heidän pelillisiin näyttöihinsä. Vastaavasti osa vahvoiksi arvioiduista pelaajista on jäänyt ilman vastaavia mahdollisuuksia.
Keskustelua herättävät myös tilanteet, joissa pelaajan perhesuhteilla tai sisaruksen asemalla epäillään olevan vaikutusta ryhmävalintoihin. Yksittäisten ratkaisujen perusteita on ulkopuolelta vaikea arvioida, mutta juuri tästä syystä valintaperusteiden pitäisi olla mahdollisimman avoimia.
Jokainen perusteettomasti myönnetty mahdollisuus voi samalla tarkoittaa, että joku toinen jää ilman ansaitsemaansa näyttöpaikkaa.
Erityisen paljon kysymyksiä herättää toiminta U13–U15-ikäluokissa. Kyseessä ovat pelaajien kehityksen kannalta merkittävät vuodet, jolloin tasapuolisilla mahdollisuuksilla, onnistumisen kokemuksilla ja valmennuksen laadulla on suuri merkitys.
Kuluvalla kaudella keskustelua on herättänyt esimerkiksi otteluohjelmien ja pelaajien osallistumisen yhteensovittaminen. Hallikeskusteluissa on esitetty väitteitä siitä, että ottelusiirtoja olisi suunniteltu tiettyjen pelaajien pelimäärien maksimoimiseksi eri joukkueiden välillä.
Järjestelyjen tarkoituksena kerrotaan olleen mahdollistaa valikoiduille pelaajille osallistuminen useamman joukkueen otteluihin siten, ettei heidän tarvitsisi jättää väliin kummankaan joukkueen pelejä. Toimintatapa on herättänyt huomiota myös muiden joukkueiden ja vanhempien keskuudessa.
Jos otteluohjelmia todella sovitetaan ensisijaisesti yksittäisten pelaajien tarpeisiin, on syytä arvioida, toteutuuko kaikkien joukkueen jäsenten tasapuolinen kohtelu.
Vastaavanlaisia kysymyksiä liittyy myös pelaajien etenemiseen alueellisiin ja valtakunnallisiin tapahtumiin. Erään pelaajan kohdalla kerrotaan pyrityn järjestämään osallistumista Pohjola-leirille vuotta tavanomaista aikaisemmin. Tavoite ei kuitenkaan saanut tukea sen enempää Ilvekseltä kuin Jääkiekkoliitoltakaan, eikä asiaa haluttu edistää kummankaan organisaation taholta.
Tapaus osoittaa, että yksittäisten pelaajien erityisjärjestelyille on mahdollista asettaa rajat. Samalla se herättää kysymyksen siitä, miksi vastaavaa johdonmukaisuutta ei aina näytä löytyvän seuran sisäisissä pelaajavalinnoissa ja muissa järjestelyissä.
Toinen merkittävä huolenaihe liittyy valmennuksen laadun arviointiin sekä siihen, miten seura reagoi ongelmatilanteisiin.
Jo aikanaan Kangasniemen valmennustoiminnasta esitettiin vakavaa kritiikkiä. Entisten pelaajien kokemusten perusteella valmennusympäristö on joidenkin kohdalla vaikuttanut kielteisesti motivaatioon ja suhteeseen koko lajiin. Eräs entinen junioripelaaja on kuvannut kokemustaan kertomalla alkaneensa pelätä ja vihata jääkiekkoa.
Yksittäinen kokemus ei sellaisenaan kerro koko valmennustoiminnan laadusta, mutta tällaisia viestejä ei pitäisi sivuuttaa. Erityisesti lasten ja nuorten urheilussa seuralla on vastuu turvallisesta ja kannustavasta toimintaympäristöstä.
Myös nykyisen U16 Akatemian valmentajan Laitisen edellisen kauden toimintaa U18 Akatemiassa on arvosteltu. Keskusteluissa on viitattu joukkueen osallistumisaktiivisuuden merkittävään heikkenemiseen, jonka on väitetty laskeneen jopa noin 50 prosenttiin.
Näiden tietojen paikkansapitävyys ja mahdolliset taustasyyt edellyttäisivät tarkempaa selvittämistä. Samalla herää yleisempi kysymys siitä, millä perusteilla valmennuksen onnistumista arvioidaan ja miten mahdolliset epäonnistumiset vaikuttavat tuleviin tehtäviin.
Seurayhteisön luottamuksen kannalta olisi tärkeää, että myös valmentajien toimintaa arvioitaisiin avoimesti ja johdonmukaisesti.
Ilveksen organisaatiossa työskentelee paljon osaavia ja sitoutuneita ihmisiä. Tämä ei kuitenkaan poista tarvetta tarkastella kriittisesti johtamiskulttuuria, päätöksentekoa ja toiminnan kustannusrakennetta.
Seuran suuri koko tuo mukanaan merkittäviä mahdollisuuksia, mutta samalla se voi synnyttää hallinnollista raskautta ja etäisyyttä varsinaiseen junioritoimintaan.
Ilves käyttää näkyvästi asemaansa Suomen suurimpana seurana. Vanhempien keskusteluissa tähän on kuitenkin liitetty myös toisenlainen määritelmä: Suomen kallein seura.
Kun harrastamisen kustannukset ovat korkeita, vanhemmilla on perusteltu oikeus odottaa laadukasta valmennusta, avointa päätöksentekoa ja lasten tasapuolista kohtelua.
Erityisen ongelmalliseksi tilanne muodostuu, jos perheet kokevat maksavansa toiminnasta, jossa heidän lastensa kehitykseen ei kiinnitetä riittävästi huomiota.
Myönteisiä muutoksia on myös tapahtunut Kaikki palaute ei kuitenkaan ole kielteistä.
Vuonna 2014 syntyneiden ikäluokassa toteutettu valmennuksen uudistaminen on esimerkki muutoksesta, jonka vaikutuksista on saatu myönteisiä kokemuksia.
Aikaisemmin ikäluokan toimintaa kuvattiin vahvasti kärkipelaajien ehdoilla rakentuneeksi. Valmennusmuutosten jälkeen toimintakulttuurin kerrotaan kehittyneen huomattavasti tasapuolisempaan suuntaan.
Vanhempien ja toimihenkilöiden kokemusten perusteella ilmapiiri on parantunut ja pelaajien viihtyvyys lisääntynyt.
Tämä osoittaa, että toimintatapoihin voidaan vaikuttaa. Seuran sisällä on osaamista ja mahdollisuuksia rakentaa ympäristö, jossa kilpailulliset tavoitteet ja lasten hyvinvointi eivät ole ristiriidassa keskenään.
Ilves on monille perheille paljon enemmän kuin pelkkä urheiluseura. Se on osa identiteettiä, perinteitä ja yhteisöllisyyttä.
Juuri tästä syystä pettymys seuran toimintaan voi olla erityisen voimakas.
Keskusteluissa on kuultu vanhemmilta hyvin jyrkkiäkin näkemyksiä. Monet pitkään Ilvestä kannattaneet vanhemmat ovat kuvannut ristiriitaa seurarakkauden ja junioriorganisaatiota kohtaan tuntemansa pettymyksen välillä. Toiset ovat kertonut menettäneensä luottamuksensa seuran toimistoon lähes kokonaan.
Tällaiset kokemukset kertovat siitä, kuinka syväksi kuilu seuran edustamien arvojen ja joidenkin perheiden kokemusten välillä on kasvanut.
Ilveksen vetovoima perustuu osaltaan siihen, että lapset haluavat pelata juuri Ilveksessä. Tätä asemaa ei kuitenkaan pitäisi pitää itsestäänselvyytenä.
Juniorijääkiekko vaatii perheiltä huomattavia taloudellisia ja ajallisia panostuksia. Vastineeksi odotetaan muutakin kuin tunnettua seuratunnusta.
Jos kokemus toiminnan laadusta, oikeudenmukaisuudesta tai lasten kohtelusta jää toistuvasti heikoksi, seurauksena voi olla luottamuksen rapautuminen ja pelaajien siirtyminen muihin seuroihin.
Pirkanmaalainen juniorijääkiekko hyötyisi tasaisemmasta kilpailusta.
Pirkanmaalla on aikaisemmin ollut tilanne, jossa useat seurat pystyivät tarjoamaan kilpailukykyisen joukkueen aina U15-ikäluokkaan asti.
Tällainen toimintaympäristö tukisi sekä pelaajien kehitystä että alueellista juniorijääkiekkoa kokonaisuutena. Kaikkien lupaavien pelaajien ei tarvitsisi siirtyä samaan organisaatioon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Ilveksen nykyiseen toimintakulttuuriin kohdistuva tyytymättömyys voi osaltaan vauhdittaa kehitystä tähän suuntaan. Mikäli perheet alkavat entistä useammin arvioida seuravalintojaan valmennuksen laadun, ilmapiirin ja tasapuolisuuden perusteella, muiden pirkanmaalaisten seurojen kilpailukyky voi vahvistua.
Se voisi pitkällä aikavälillä olla hyvä asia koko alueen juniorijääkiekolle.
Ilveksen kannalta keskeinen kysymys on kuitenkin yksinkertainen.
Haluaako seura rakentaa toimintansa kaikkien junioreidensa kehityksen ympärille vai ylläpitää järjestelmää, jossa mahdollisuudet jakautuvat jo varhaisessa vaiheessa valikoidulle joukolle?
Suuren seuran asema tuo mukanaan myös suuren vastuun. Sen pitäisi näkyä ennen kaikkea siinä, miten seura kohtelee lapsia ja nuoria, riippumatta heidän pelillisestä tasostaan, sukunimestään tai perheensä asemasta seurayhteisössä.
Ilveksen juniorijääkiekon toimintakulttuuri on herättänyt jo pitkään keskustelua niin pelaajien vanhempien kuin seuratoimintaa läheltä seuraavien keskuudessa. Keskusteluissa toistuvat samat teemat: tasapuolisuuden puute, epäselvät valintaperusteet, sisäpiirien vaikutusvalta sekä ristiriita seuran julkisten tavoitteiden ja käytännön toiminnan välillä.
Ilves korostaa viestinnässään yhdenvertaisuutta, pitkäjänteistä pelaajakehitystä ja jokaisen juniorin mahdollisuutta edetä omien edellytystensä mukaisesti. Vanhemmille kerrotaan, ettei nuorten pelaajien tulevaisuutta voida ennustaa varhaisessa vaiheessa eikä ketään pitäisi asettaa muita parempaan asemaan liian aikaisin. Myös Alen on tuonut vanhempaintilaisuuksissa esille oman kehityspolkunsa esimerkkinä siitä, kuinka pelaaja voi nousta huipulle vasta myöhemmällä iällä.
Käytännön toiminnasta välittyy kuitenkin paikoin toisenlainen kuva.
Onko toiminta pelaajakehitystä vai valikoitujen yksilöiden järjestelmällistä suosimista?
Ilveksen juniorijoukkueissa on havaittavissa toimintamalli, jossa tiettyjen pelaajien asemaa vahvistetaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Nuoria, vielä NHL-varausikää saavuttamattomia pelaajia nostetaan näkyvästi esille, samalla kun nuoremmissa ikäluokissa muodostetaan ryhmiä, joiden sisällä etenemismahdollisuudet näyttävät jakautuvan epätasaisesti.
Seuran toiminnassa puhutaan pelaajien kierrättämisestä, tasapuolisista mahdollisuuksista ja yksilöllisestä kehityksestä. Käytännössä ryhmäjaot saatetaan kuitenkin vahvistaa jo alkusyksystä, minkä jälkeen muutokset ovat vähäisiä.
Samalla mukana pidetään suuri joukko pelaajia, joiden mahdollisuudet edetä vaikuttavat rajallisilta. Heidän osallistumisensa on kuitenkin merkittävä osa toiminnan taloudellista perustaa. Huolestuttavaa on, että joidenkin seuratoimijoiden kerrotaan käyttävän näistä pelaajista nimitystä mahdollistajat.
Ryhmien välinen eriarvoisuus näkyy myös valmennusresurssien jakautumisessa. Tietyissä ikäluokissa ylemmän tasoryhmän harjoituksissa saattaa olla paikalla viisi valmentajaa, kun seuraavan tasoryhmän harjoituksista vastaa vain kaksi. Ero on huomattava, etenkin kun seura samaan aikaan korostaa jokaisen pelaajan yksilöllistä kehittämistä ja tasapuolisia mahdollisuuksia.
Jos parhaiksi arvioiduille pelaajille tarjotaan jo varhaisessa vaiheessa selvästi enemmän valmennusresursseja, lähtökohdat kehittymiselle eivät ole yhdenvertaiset. Tällöin vaarana on, että alkuvaiheen tasoerot kasvavat entisestään juuri seuran omien valintojen seurauksena.
On myös aiheellista kysyä, miksi kaikkien perheiden odotetaan osallistuvan toiminnan rahoittamiseen, jos valmennukseen käytettävät resurssit jakautuvat näin epätasaisesti.
Jos osa junioreista nähdään ensisijaisesti muiden pelaajien kehityksen rahoittajina, on perusteltua kysyä, vastaako toimintamalli seuran julkisesti esittämiä arvoja.
Valmentajien lasten asema herättää kysymyksiä. Yksi toistuvista keskustelunaiheista liittyy valmentajien omien lasten asemaan joukkueissa.
Juniorijääkiekossa vanhempien osallistuminen valmennukseen on tavallista, eikä siinä itsessään ole mitään ongelmallista. Eturistiriitojen mahdollisuus syntyy kuitenkin silloin, kun valmentaja osallistuu oman lapsensa pelilliseen asemaan tai etenemiseen vaikuttaviin päätöksiin.
Ilveksen toiminnasta on vuosien varrella noussut esiin kokemuksia, joiden perusteella joidenkin pelaajien etenemistä pidetään vaikeasti perusteltavana suhteessa heidän pelillisiin näyttöihinsä. Vastaavasti osa vahvoiksi arvioiduista pelaajista on jäänyt ilman vastaavia mahdollisuuksia.
Keskustelua herättävät myös tilanteet, joissa pelaajan perhesuhteilla tai sisaruksen asemalla epäillään olevan vaikutusta ryhmävalintoihin. Yksittäisten ratkaisujen perusteita on ulkopuolelta vaikea arvioida, mutta juuri tästä syystä valintaperusteiden pitäisi olla mahdollisimman avoimia.
Jokainen perusteettomasti myönnetty mahdollisuus voi samalla tarkoittaa, että joku toinen jää ilman ansaitsemaansa näyttöpaikkaa.
Erityisen paljon kysymyksiä herättää toiminta U13–U15-ikäluokissa. Kyseessä ovat pelaajien kehityksen kannalta merkittävät vuodet, jolloin tasapuolisilla mahdollisuuksilla, onnistumisen kokemuksilla ja valmennuksen laadulla on suuri merkitys.
Kuluvalla kaudella keskustelua on herättänyt esimerkiksi otteluohjelmien ja pelaajien osallistumisen yhteensovittaminen. Hallikeskusteluissa on esitetty väitteitä siitä, että ottelusiirtoja olisi suunniteltu tiettyjen pelaajien pelimäärien maksimoimiseksi eri joukkueiden välillä.
Järjestelyjen tarkoituksena kerrotaan olleen mahdollistaa valikoiduille pelaajille osallistuminen useamman joukkueen otteluihin siten, ettei heidän tarvitsisi jättää väliin kummankaan joukkueen pelejä. Toimintatapa on herättänyt huomiota myös muiden joukkueiden ja vanhempien keskuudessa.
Jos otteluohjelmia todella sovitetaan ensisijaisesti yksittäisten pelaajien tarpeisiin, on syytä arvioida, toteutuuko kaikkien joukkueen jäsenten tasapuolinen kohtelu.
Vastaavanlaisia kysymyksiä liittyy myös pelaajien etenemiseen alueellisiin ja valtakunnallisiin tapahtumiin. Erään pelaajan kohdalla kerrotaan pyrityn järjestämään osallistumista Pohjola-leirille vuotta tavanomaista aikaisemmin. Tavoite ei kuitenkaan saanut tukea sen enempää Ilvekseltä kuin Jääkiekkoliitoltakaan, eikä asiaa haluttu edistää kummankaan organisaation taholta.
Tapaus osoittaa, että yksittäisten pelaajien erityisjärjestelyille on mahdollista asettaa rajat. Samalla se herättää kysymyksen siitä, miksi vastaavaa johdonmukaisuutta ei aina näytä löytyvän seuran sisäisissä pelaajavalinnoissa ja muissa järjestelyissä.
Toinen merkittävä huolenaihe liittyy valmennuksen laadun arviointiin sekä siihen, miten seura reagoi ongelmatilanteisiin.
Jo aikanaan Kangasniemen valmennustoiminnasta esitettiin vakavaa kritiikkiä. Entisten pelaajien kokemusten perusteella valmennusympäristö on joidenkin kohdalla vaikuttanut kielteisesti motivaatioon ja suhteeseen koko lajiin. Eräs entinen junioripelaaja on kuvannut kokemustaan kertomalla alkaneensa pelätä ja vihata jääkiekkoa.
Yksittäinen kokemus ei sellaisenaan kerro koko valmennustoiminnan laadusta, mutta tällaisia viestejä ei pitäisi sivuuttaa. Erityisesti lasten ja nuorten urheilussa seuralla on vastuu turvallisesta ja kannustavasta toimintaympäristöstä.
Myös nykyisen U16 Akatemian valmentajan Laitisen edellisen kauden toimintaa U18 Akatemiassa on arvosteltu. Keskusteluissa on viitattu joukkueen osallistumisaktiivisuuden merkittävään heikkenemiseen, jonka on väitetty laskeneen jopa noin 50 prosenttiin.
Näiden tietojen paikkansapitävyys ja mahdolliset taustasyyt edellyttäisivät tarkempaa selvittämistä. Samalla herää yleisempi kysymys siitä, millä perusteilla valmennuksen onnistumista arvioidaan ja miten mahdolliset epäonnistumiset vaikuttavat tuleviin tehtäviin.
Seurayhteisön luottamuksen kannalta olisi tärkeää, että myös valmentajien toimintaa arvioitaisiin avoimesti ja johdonmukaisesti.
Ilveksen organisaatiossa työskentelee paljon osaavia ja sitoutuneita ihmisiä. Tämä ei kuitenkaan poista tarvetta tarkastella kriittisesti johtamiskulttuuria, päätöksentekoa ja toiminnan kustannusrakennetta.
Seuran suuri koko tuo mukanaan merkittäviä mahdollisuuksia, mutta samalla se voi synnyttää hallinnollista raskautta ja etäisyyttä varsinaiseen junioritoimintaan.
Ilves käyttää näkyvästi asemaansa Suomen suurimpana seurana. Vanhempien keskusteluissa tähän on kuitenkin liitetty myös toisenlainen määritelmä: Suomen kallein seura.
Kun harrastamisen kustannukset ovat korkeita, vanhemmilla on perusteltu oikeus odottaa laadukasta valmennusta, avointa päätöksentekoa ja lasten tasapuolista kohtelua.
Erityisen ongelmalliseksi tilanne muodostuu, jos perheet kokevat maksavansa toiminnasta, jossa heidän lastensa kehitykseen ei kiinnitetä riittävästi huomiota.
Myönteisiä muutoksia on myös tapahtunut Kaikki palaute ei kuitenkaan ole kielteistä.
Vuonna 2014 syntyneiden ikäluokassa toteutettu valmennuksen uudistaminen on esimerkki muutoksesta, jonka vaikutuksista on saatu myönteisiä kokemuksia.
Aikaisemmin ikäluokan toimintaa kuvattiin vahvasti kärkipelaajien ehdoilla rakentuneeksi. Valmennusmuutosten jälkeen toimintakulttuurin kerrotaan kehittyneen huomattavasti tasapuolisempaan suuntaan.
Vanhempien ja toimihenkilöiden kokemusten perusteella ilmapiiri on parantunut ja pelaajien viihtyvyys lisääntynyt.
Tämä osoittaa, että toimintatapoihin voidaan vaikuttaa. Seuran sisällä on osaamista ja mahdollisuuksia rakentaa ympäristö, jossa kilpailulliset tavoitteet ja lasten hyvinvointi eivät ole ristiriidassa keskenään.
Ilves on monille perheille paljon enemmän kuin pelkkä urheiluseura. Se on osa identiteettiä, perinteitä ja yhteisöllisyyttä.
Juuri tästä syystä pettymys seuran toimintaan voi olla erityisen voimakas.
Keskusteluissa on kuultu vanhemmilta hyvin jyrkkiäkin näkemyksiä. Monet pitkään Ilvestä kannattaneet vanhemmat ovat kuvannut ristiriitaa seurarakkauden ja junioriorganisaatiota kohtaan tuntemansa pettymyksen välillä. Toiset ovat kertonut menettäneensä luottamuksensa seuran toimistoon lähes kokonaan.
Tällaiset kokemukset kertovat siitä, kuinka syväksi kuilu seuran edustamien arvojen ja joidenkin perheiden kokemusten välillä on kasvanut.
Ilveksen vetovoima perustuu osaltaan siihen, että lapset haluavat pelata juuri Ilveksessä. Tätä asemaa ei kuitenkaan pitäisi pitää itsestäänselvyytenä.
Juniorijääkiekko vaatii perheiltä huomattavia taloudellisia ja ajallisia panostuksia. Vastineeksi odotetaan muutakin kuin tunnettua seuratunnusta.
Jos kokemus toiminnan laadusta, oikeudenmukaisuudesta tai lasten kohtelusta jää toistuvasti heikoksi, seurauksena voi olla luottamuksen rapautuminen ja pelaajien siirtyminen muihin seuroihin.
Pirkanmaalainen juniorijääkiekko hyötyisi tasaisemmasta kilpailusta.
Pirkanmaalla on aikaisemmin ollut tilanne, jossa useat seurat pystyivät tarjoamaan kilpailukykyisen joukkueen aina U15-ikäluokkaan asti.
Tällainen toimintaympäristö tukisi sekä pelaajien kehitystä että alueellista juniorijääkiekkoa kokonaisuutena. Kaikkien lupaavien pelaajien ei tarvitsisi siirtyä samaan organisaatioon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Ilveksen nykyiseen toimintakulttuuriin kohdistuva tyytymättömyys voi osaltaan vauhdittaa kehitystä tähän suuntaan. Mikäli perheet alkavat entistä useammin arvioida seuravalintojaan valmennuksen laadun, ilmapiirin ja tasapuolisuuden perusteella, muiden pirkanmaalaisten seurojen kilpailukyky voi vahvistua.
Se voisi pitkällä aikavälillä olla hyvä asia koko alueen juniorijääkiekolle.
Ilveksen kannalta keskeinen kysymys on kuitenkin yksinkertainen.
Haluaako seura rakentaa toimintansa kaikkien junioreidensa kehityksen ympärille vai ylläpitää järjestelmää, jossa mahdollisuudet jakautuvat jo varhaisessa vaiheessa valikoidulle joukolle?
Suuren seuran asema tuo mukanaan myös suuren vastuun. Sen pitäisi näkyä ennen kaikkea siinä, miten seura kohtelee lapsia ja nuoria, riippumatta heidän pelillisestä tasostaan, sukunimestään tai perheensä asemasta seurayhteisössä.
Dale Derkatch
Rivipelaaja
- Viestejä
- 90
Monessa asiassa varsin samaa mieltä.
Tämän lainauksen asia on kuitenkin hyvin kinkkinen. Esimerkkinä eräs nimeltä mainitsematon pelaaja joka on aikaisemmin pelannut kolmen ikäluokan pelejä yhden kauden aikana ja muihin oman ikäisiin verrattuna on pelannut ainakin tuplasti pelejä. Tämän vaikutusta kehitykselle muihin oman ikäisiin verrattuna ei voi kiistää. Totta myös sekin että jos pystyy noita ylemmän ikäluokan pelejä pelejä pelaamaan pitää olla oman ikäisiin verrattuna sekä taidollisesti että fyysisesti edellä tuossa vaiheessa. Tuo etu mahdollistaa paljon pelejä.
Nämä "mahdollistajat" on kuitenkin se ns. joukkueen runko jotka kulkee oman ikäisiinsä nähden normaalia kehitysvauhtia. Heidän kanssa kuuluu ottaa rauhassa eikä väkisin tunkea yli-ikäisten peleihin minne eivät vielä kuulu. Useille vanhemmille on kumma käsitys että pari peliä ylemmässä ikäluokassa veisi jollakin tavalla eteenpäin. Oman näkemykseni mukaan näistä saattaa olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä. Riippuu ihan lapsen omasta päästä miten nuo pelit ottaa. Useasti on kuitenkin niin että asia otetaan väärin ja omaan ikäluokkaan tullaan takasin "leijumaan". Olisihan se kiva jos kaikki halukkaat saisivat enemmän pelejä, mutta niitä ei vain yksinkertaisesti ole jaettavaksi. JK-liitto kun on vielä vaikeuttanut pelaamista oman ikäisissä useassa peliryhmässä. Muutama vuosi sitten paikallispeleissä oli aina samat pojat vastakkain oli peliryhmät mitkä tahansa
Näille oman ikäluokan tasoisille ja Y-pelaajille on erittäin tärkeää se miten vapaa-aikansa käyttää, kun seuran mahdollisuudet tarjota extrapelejä on olematon. Pelaako pleikkarilla vapaa-aikansa vai käytkö esim. ulkojäillä tai futiskentällä? Mikä on sisäinen halu kuormittaa itseään fyysisesti ja halu pelata? Monella lapsella kolmen tunnin UJ-sessio sisältää kahden tunnin dinnerin kaverin kanssa läheisessä ravintolassa, sekä tunnin paskanjauhamista kentän laidalla. Toiset taasen vetää sen kolme tuntia pää märkänä ja kehittyy.
Se että joku kertoo kotona että haluaa olla isona NHL-pelaaja ei ole sitä motivaatiota ja kaikkensa peliin laittamista. Todellinen halu tulla hyväksi punnitaan joka päivä reeneissä. Siellä valmentajat näkevät monesti toisen todellisuuden, kuin vanhemmat kotona.
Mutta summa summarum, nämä mainitsemasi ongelmat eivät ole yksinomaan Ilveksen ongelmia vaan koko suomikiekon. Pelaajien vanhempien seurarakkaus on varmasti koetuksella seurasta riippumatta.
monnimonni
Tulokas
- Viestejä
- 3
Ilveksen juniorikiekossa vallitsee joissain ikäluokissa hyvävelikerho valmennuksen ja vanhempien kesken. (Tämä lienee yleistä toki muissakin seuroissa kuulopuheiden mukaan.)
Jotkut valmentajat saavat tehdä omia linjauksia ja päätöksiä pelijoukkueista, harjoitusryhmistä, yleisesti tapahtumista joihin osallistutaan ja kauden pelimääristä.
Toisen ikäluokan valmentajat on vain "päävalmentaja hahmo" siltä osin että käskyt tulevat aina ylempää tai joltakin muulta.
Ikäluokat ovat siis keskenään hyvin erilaisia toimijoita eikä yhteistä linjausta ole olemassa ainakaan siten että se näkyisi ulospäin? Jokainen ikäluokka tekee oman mallinsa mukaan.
Jotkut pelaajat ovat olleet pieninä hyviä ja kehityksessä muita edellä ja moni ratsastaa sen U13-U15 vaiheen läpi niillä U10-U12 vaiheessa hankituilla meriiteillä, osa myöhemmin kehittyvistä jää automaattisesti jalkoihin kun on etukäteen päätetty ketkä ovat hyviä.
Jotkut valmentajat saavat tehdä omia linjauksia ja päätöksiä pelijoukkueista, harjoitusryhmistä, yleisesti tapahtumista joihin osallistutaan ja kauden pelimääristä.
Toisen ikäluokan valmentajat on vain "päävalmentaja hahmo" siltä osin että käskyt tulevat aina ylempää tai joltakin muulta.
Ikäluokat ovat siis keskenään hyvin erilaisia toimijoita eikä yhteistä linjausta ole olemassa ainakaan siten että se näkyisi ulospäin? Jokainen ikäluokka tekee oman mallinsa mukaan.
Jotkut pelaajat ovat olleet pieninä hyviä ja kehityksessä muita edellä ja moni ratsastaa sen U13-U15 vaiheen läpi niillä U10-U12 vaiheessa hankituilla meriiteillä, osa myöhemmin kehittyvistä jää automaattisesti jalkoihin kun on etukäteen päätetty ketkä ovat hyviä.
Dale Derkatch
Rivipelaaja
- Viestejä
- 90
Tämähän on se todella iso dilemma! Jotkut "kehittyvät" raketin lailla nimenomaan juuri U13-15 vaiheessa, koska saavat aikaisen murrosiän. Jotkut toki hiffaavat itse pelinkin, muttei läheskään kaikki. Lopulta nämä U10-U12 vaiheen hyvät tulevat ohi U18-U20 vaiheessa jollei lasten motivaatio ole loppunut kun U13-U15 vaiheessa ei enää pärjääkkään samalla tavalla kuin aiemmin.
Mitenkä tämä murrosikävaihe hoidetaan seurassa oikein? Ilveksessä on tehty kohtuu hyvin aiemmin peluuttamalla mm. Y-pelaajia ja oli akatemiat. U18 akatemia lakkautettiin tälle kaudelle, ja huhujen mukaan sama olisi tapahtumassa U16:lle. Jos näin niin kauhea virhe!
monnimonni
Tulokas
- Viestejä
- 3
On selvää että osaa pelaajista suositaan u12 ja ylöspäin.
Tämän ketjun aiemmassa erinomaisessa kirjoituksessakin mainitut sukulaissuhteet, tietty sukunimi tai jokin muu vaikuttava tekijä kuten aikainen murrosikä tms.
On pelaajia jotka käyttäytyvät heikosti ja harjoittelee huonolla sykkeellä mutta aina vaan "ykkösmiehiä". On myös valmentajien poikia jotka ovat tosiasiassa alemman tason pelaajia mutta pelaavat ykkösporukassa..
Akatemioita ei saisi lakkauttaa missään nimessä. Seuran täytyy pystyä etsimään sinne sitoutuneet tekijät valmennukseen sekä muihin toimiin kuten huoltajat ja rahastonhoitajat. Se olisi elintärkeää pelaajapolulle. Ei ole varaa antaa pelaajien valua toisiin seuroihin kehittymään kun kaikkien polku ei ole aina suoraan sm-joukkueisiin.
Nyt u16sm ja u16ak on hyvää toimintaa. Hyvät valmentajat ja taustatekijät ja homma toimii. Toivottavasti jatkossakin näin.
Tämän ketjun aiemmassa erinomaisessa kirjoituksessakin mainitut sukulaissuhteet, tietty sukunimi tai jokin muu vaikuttava tekijä kuten aikainen murrosikä tms.
On pelaajia jotka käyttäytyvät heikosti ja harjoittelee huonolla sykkeellä mutta aina vaan "ykkösmiehiä". On myös valmentajien poikia jotka ovat tosiasiassa alemman tason pelaajia mutta pelaavat ykkösporukassa..
Akatemioita ei saisi lakkauttaa missään nimessä. Seuran täytyy pystyä etsimään sinne sitoutuneet tekijät valmennukseen sekä muihin toimiin kuten huoltajat ja rahastonhoitajat. Se olisi elintärkeää pelaajapolulle. Ei ole varaa antaa pelaajien valua toisiin seuroihin kehittymään kun kaikkien polku ei ole aina suoraan sm-joukkueisiin.
Nyt u16sm ja u16ak on hyvää toimintaa. Hyvät valmentajat ja taustatekijät ja homma toimii. Toivottavasti jatkossakin näin.
Robert ja Nollakulma
Luottopelaaja
- Viestejä
- 7 497
Kyllä tätä varmasti on aina ollut ja aina tulee myös olemaan. Toisaalta tätä "syyttelyä" on todella paljon ilman mitään konkretiaa. Kun se meidän Taneli ei saa tarpeeksi peliaikaa/huomiota tai joku muu saa enemmän se syy löytyy valmentajasta ja hänen suhteistaan muihin vanhempiin. Siis vaikka ne syyt tai ehkä ei edes ole mitään syytä ovat aivan muualla.
monnimonni
Tulokas
- Viestejä
- 3
Varmasti myös juuri näin että helposti alkaa syyttelyt myös ilman todellista perustetta.
Dale Derkatch
Rivipelaaja
- Viestejä
- 90
Mun mielestä kaikkien jotka ovat huolissaan oman lapsensa kehityksen puolesta kannattaa käydä tsekkaan Arttu Hyryn eliteprospects profiili. U16 ikäisenä pelasi KKP/K-laser joukkueessa U16 mestistä ja oli joukkueensa pörssissä sijalla 11. Uskon että ei pelannut tuolloin isoimpia minuutteja peleissä. Joukkueen pörssin top3:sta korkeimmalla pelaava taitaa pelata Suomi-sarjaa. Arttu nyt NHL-pelaaja.
Jos on potentiaali olemassa ja oikeeseen aikaan laittaa työn sisään, niin on mahdollisuudet vaikka mihin. En usko että tuossa U16 vaiheessa valmentajat katsoivat poikaa jäällä, että "tuossapa on tuleva NHL-pelaaja".
Jos on potentiaali olemassa ja oikeeseen aikaan laittaa työn sisään, niin on mahdollisuudet vaikka mihin. En usko että tuossa U16 vaiheessa valmentajat katsoivat poikaa jäällä, että "tuossapa on tuleva NHL-pelaaja".